Jatkan pitkähköksi venynyttä sarjaani elokuva-arvosteluista. Huomasin juuri, osittain yllätyksekseni, että en ole vielä arvostellut yhtään elokuvaa jota olen itse pitänyt hyvänä. Tämän on nyt aika muuttua.

Mutta ensin; on kyselty miksi kirjoittelen elokuva-arvosteluita juuri tänne, toisaalta myös joistakin negatiivisistakin arvosteluistani on koettu saatavan arvoa. Lukukertojakin tuntuu kertyvän. Toteankin lyhyesti, että parempi kirjoittaa kymmenelle kyvykkäälle kuin tuhannelle tollolle. Miksi menisin jonnekin höpöhöpö-foorumeille kirjoittelemaan ventovieraille ihmisille - helmiä sioille. Parempi että Sitruunapatongin ystävät, tutut ja patonkikylän miehet saavat nauttia kynäniekkailustani.

Aikaisemmin siis tapahtunutta: viewtopic.php?f=12&t=25185

Sitten asiaan:

JP Siili, ei kovinkaan tunnettu suomalainen ohjaaja, tekaisi 2008 varsin pienellä budjetilla elokuvan "Blackout". Leffa on jäänyt jonkinlaiseksi kulttihelmeksi, Blu-ray -levyä siitä ei ollut saatavilla ainakaan kun viimeksi tarkistin, ja DVD-plättykin on kiven alla. Jostain nettikaupasta sitä silloin tällöin kuitenkin saa. Ja jos sattuu saamaan, niin suosittelen ostamaan hinnasta riippumatta.

Leffahan kertoo tarinan sydänkirurgista, joka "oli paras koskaan" ylilääkärin mukaan - mutta on leffan alussa tuntemattomasta syystä saanut rautanaulan paineilmanaulaimella napsautettuna kalloonsa. Elokuva pyörähtää käyntiin kun kirurgi-Pekka heräilee vajaan vuoden pituisesta koomasta ja alkaa muistinsa paljolti menettäneenä koota elämänsä palasia. Juonesta en tahdo juuri enempää kertoa että en poista osaa katsomisnautinnosta. Itse olen tosin tämän leffan tuijotellut kahdeksan kertaa enkä ole vielä kyllästynyt, jokainen katsomiskerta hykerryttää ja avaa uusia näkökulmia.

Tästä leffasta tekee loistavan useampi asia yhdistettynä kokonaisuutena. Päänäyttelijöiden aivan mahtava roolityö; Petteri Summanen naulapäisenä huippukirurgina ja aina rakastamani Irina Björklund hänen takakireänä mutta silti vetoavana ministeri-vaimonaan räjäyttävät potin. Sivuroolien suoritukset jotka ovat myös parasta A-luokkaa, esimerkiksi dementikko-isän (myös entinen huippukirurgi) sekä Pekan väsynytsilmäisen "nukkumattinsa" eli nukutuslääkärinsä. Erittäin tarkkaan laadittu dialogi joka on autenttisen lääkärislangin mukaista aina Exitusta myöten. Oikealla teho-osastolla kesähuoltokatkon aikana kuvatut sairaalapätkät ja leffan kliinisen valkoinen ja valoisa ilmapiiri muutenkin. Jarkko T. Laineen suorastaan eteerisen kaunis kameratyö joka haastaa minkä tahansa leffan.

Ja tärkeimpänä leffan erittäin vahva inhimillinen ja poliittinen viesti. Miten pitkälle ihminen voi mennä pelastaessaan henkiä. Mikä on moraalisesti oikein, kun puhutaan elämästä ja kuolemasta.

Kysymyksessä on mestariteos ja ehkä kaikkien aikojen paras suomalainen thrilleri.

Kirsikkana kakun päällä on elokuvan erinomaisen rauhallinen mutta koukuttava ääni- ja musiikkitausta. Tätä leffaa ei ole tarvinnut pilata "ennustavalla" musiikilla tai jatkuvalla popin räimeellä. Muistelen jonkun Rasmuksenkin hahmoista olleen musiikkipuolta askartelemassa.

Jos voitte, katsokaa. Jos olette jo katsoneet, katsokaa uudelleen. Jos olette jo katsoneet useasti, katsokaa vielä kerran kuunnellen Siilin ja Summasen kommenttiraita.

Täydet pisteet ja ei yhtään globalisti/sorostähteä!

Katso vaan Teit meistä kauniin, ei ole pilattu millään popin räimeellä