Tokihan tussahdus pistäisi kenties olettamaan ennemmin paineiden karkaamista kun metalliosan rikkoutumista??
olli_o:
"Tuossa konemallissa on ainakin ollut joissain vuosimalleissa ongelmia turbon öljynkierrossa, eli turbon öljyn tuloputken? banjopultissa olevaa pientä sisäistä öljynsuodatinta muuteltiin ja lopuksi kai jätettiin kokonaan pois ja muutenkin öljynkierron ongelmia pidemmillä vaihtoväleillä (tai ihan säännönmukaisillakin, riippuen ajorytmistä ja muista seikoista)."Ilmeisesti syllinen on käsittämättömästi suunniteltu öljypohja. Proppu oli pari senttiä pohjan yläpuolella joten propusta valuttaessa jäi sakka pohjalle. Ja siellä sakan seassa sitten tuo turbon suodatin.
palpankilli:
C4 1,6 HDI turbo lakkasi pelaamastaOn muuten kone, joita on tehty niin maan saakutisti erilaisia. Turboja kääntyvillä siivillä ja kiinteillä. FAPeilla ja ilman. 16 ja 8 venttiilisiä kahdella ja yhdellä nokka-akselilla. Mikähän kone sulla mahtoi olla?
Pösöpalstalla keskustelua:"Syy huoltomuutokseen on se, että moottorin öljytilavuus dieselmoottoriseksi autoksi on pieni, öljypohjaan kerääntyy lietettä pohjalle, joka ei poistu öljyn vaihdon yhteydessä ja näistä syistä on vaarana että turbo, männät tai nokka-akseli leikkaa kiinni 100000-200000km välillä. Ne tapaukset joita tietoomme viime syksynä tuli, oli autoja joita oli huollettu hieman yli 20000km välein.
FAP ja lyhyt pätkä ajo saattaa johtaa öljyn ohenemiseen ja lisääntymiseen. Tällaisessa ajossa on syytä vaihtaa öljy useammin kuin huolto-ohjelmassa on mainittu."
http://peugeot-foorumi.com/index.php?topic=32514.0No. Tämän tiedettyäni ostin tietysti 200 000 ajetun 1.6 HDI Citroënin jossa dokumenttien mukaan öljyt on vaihdettu 25 000 km välein. Sitikkamies kaipaa elämäänsä pientä jännitystä

Ja viimeisestä öljynvaihdosta ei tietenkään kuittia, vaikka kaikista muista on...
Wikipedia:DLD-416The DLD-416 (or DV6) is a 1.6 L (1560 cc/95 cu in) UK Built version used by Ford, Volvo, PSA, Mini and Mazda.
The DV6 has a DOHC 16-valve design, with an intercooled variable geometry turbocharger (for example, Garrett GT1544V), and with Diesel particulate filter is Euro 5 compliant. In 2011 the 16V DOHC was reduced to 8V and only SOHC and called DV-6C/DV-6D
Applications include:
2007–2008 Suzuki SX4 1.6 DDiS, 90 PS (89 hp/66 kW) and 159 lb·ft (215 N·m)
2007–2009 MINI Cooper D 1.6 110 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2007–present Citroën C4 Picasso 1.6 HDi, 110 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2010–present Citroën C3 Picasso 1.6 HDi, 110 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2006–present Citroën Berlingo 1.6 HDi, 75–90 PS (74–89 hp/55–66 kW) and 127–159 lb·ft (172–215 N·m)
2008–2009 Citroën C2 1.6 HDi, 110 PS (109 hp/80 kW) and 198 lb·ft (269 N·m)
2005–present Citroën C3 1.6 HDi, 90 PS (89 hp/66 kW) and 159 lb·ft (215 N·m)
2009–present Citroën DS3 1.6 HDi, 90 PS (89 hp/66 kW) and 170 lb·ft (230 N·m)
2009–present Citroën DS3 1.6 HDi, 110 PS (109 hp/80 kW) and 198 lb·ft (269 N·m)
2011–present Citroën DS4 1.6 HDi, 110 PS (109 hp/80 kW) and 198 lb·ft (269 N·m)
2004–present Citroën C4 1.6 HDi, 90–109 PS (89–108 hp/66–80 kW) and 159–177 lb·ft (215–240 N·m)
2004–present Citroën C5 1.6 HDi, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2004–2009 Citroën Xsara Picasso 1.6 HDi, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2010–present Ford C-Max/Grand C-Max 1.6 TDCi, 115 PS (117 hp/85 kW) and 199 lb·ft (270 N·m)
2005–2010 Ford Fiesta 1.6 TDCi, 90 PS (88 hp/65 kW) and 148 lb·ft (200 N·m)
2010–present Ford Fiesta 1.6 TDCi, 95 PS (94 hp/70 kW) and 156 lb·ft (212 N·m)
2005–2012 Ford Fusion (Europe) 1.6 TDCi, 90 PS (89 hp/66 kW) and 159 lb·ft (215 N·m)
2004–present Ford Focus 1.6 TDCi 90, 90 PS (89 hp/66 kW) and 159 lb·ft (215 N·m)
2004–present Ford Focus 1.6 TDCi 110, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2004–2010 Ford Focus C-MAX 1.6 TDCi 90, 90 PS (89 hp/66 kW) and 159 lb·ft (215 N·m)
2003–2010 Ford Focus C-MAX 1.6 TDCi 110, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2008–present Mazda2 MZ-CD 1.6, 90 PS (66 kW) and 212 N⋅m (156 lb⋅ft)
2003–present Mazda3 MZ-CD 1.6, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2003–2006 Peugeot 206 1.6 HDi, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2006–2012 Peugeot 207 1.6 HDi, 90–109 PS (89–108 hp/66–80 kW) and 159–177 lb·ft (215–240 N·m)
2005–2008 Peugeot 307 1.6 HDi, 90–109 PS (89–108 hp/66–80 kW) and 159–177 lb·ft (215–240 N·m)
2008–present Peugeot 308 1.6 HDi
2008–2016 Peugeot 3008 1.6 HDi, 110 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2016–2017 Peugeot 3008 1.6 BlueHDi, 120 PS (118 hp/88 kW) and 221 lb·ft (300 N·m)
2003–2010 Peugeot 407 1.6 HDi, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2010–present Peugeot 508 1.6 HDi, 112 PS (110 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2007–2012 Volvo C30 D2 and DRIVe, 115 PS (85 kW; 113 hp) and 199 lb⋅ft (270 N⋅m)
2004–2012 Volvo S40 1.6D, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2004–2012 Volvo V50 1.6D, 109 PS (108 hp/80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2010–present Volvo S60/V60 1.6D, 115 PS (114 hp/81 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2007–present Volvo V70 1.6D, 115 PS (114 hp/81 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2009–present Volvo S80 1.6D DRIVe, 109 PS (107 bhp; 80 kW) and 177 lb·ft (240 N·m)
2012–present Volvo V40 (P1) D2 and DRIVe 115 PS (113 hp/85 kW) and 200 lb·ft (270 N·m)
Model Output Notes
DV6 ATED4 90 PS (88 hp/66 kW) turbo-Diesel 16-valve
DV6 B 75 PS (73 hp/55 kW) turbo-Diesel 16-valve
DV6 TED4 110 PS (108 hp/80 kW) turbo-Diesel 16-valve
DV6 C 111 PS (82 kW) turbo-Diesel 8-valve
DV6 D 92 PS (68 kW) turbo-Diesel 8-valve
DV6 FE 75 PS (55 kW) turbo-Diesel 8-valve
DV6 FD 95 PS (70 kW)[3] turbo-Diesel 8-valve
DV6 FC 120 PS (88 kW)[3] turbo-Diesel 8-valve