|
Kirjoittaja |
Viesti |
ds-jekkeri
|
Viestin otsikko: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 14:12 |
Viestit: 2666
|
Autojen käyttöliittymiä on toteutettu jo yli sata vuotta pitkälti samankaltaisena, niinpä tärkeimmät ominaisuudet ovat vakioituneet. Esimerkiksi ratin pyörityssuunta suhteessa auton kääntymiseen, polkimien toiminta, ja sensellaiset.
Joskus tulee tilanteita joissa autonvalmistaja joutuu oikein miettimällä päättämään, mikä olisi oikea kiertosuunta tietyn toiminnon toteuttamiseen. Otan pari esimerkkiä, joissa on ihan valmistajakohtaisia, hämmentäviä eroja.
- Pyyhkimien viiksen toiminta. Ranskalaisissa ja useimmissa saksalaisissa (pl rönttä) kertapyyhkäisy saadaan, kun pyyhkinjän viiksikytkintä painaa alaspäin. Eri pyyhinnopeudet taas löytyvät viikseä ylöspäin nostaen - eli vastapäivään rattiakselin suhteen kiertäen. Italialaisissa asiat ovat päinvastoin - kertapyyhkäisy saadaan viikseä nostaen, kun taas alapäin napsuttelemalla löytyy pyyhinnopeudet. Sekavaa ja sekoittavaa!
- Sadetunnistimen herkkyyden / varusteiden puuttuessa tihkukytkimen nopeuden kiertokytkin, joka on viiksen päässä. Tässä on VW Phaetonissa päädytty häkellyttävään ratkaisuun. Kun kytkintä kiertää viikseen nähden auki eli vastapäivään - (eli ruuvi/vesihanamielessä auki), niin pyyhintää tulee vähemmän! Kun kiertää myötäpäivään eli kiinni, niin pyyhintä lisääntyy. Siinäpä epäloogisuuden huippu, ja aina joutuu sisävaloa käyttämään päällä kun yrittää saada sadetunnistinta oikeaan herkkyyteen.
Kiertosuuntien suhteen asiat pitäisivät olla mielestäni selviä. Jos kierretään auki, niin joku toiminto kasvaa tai lisääntyy. Ja päinvastoin, kiinni kiertämisen pitää toppuuttaa asioita. Eikö tämä ole aivan selvää, miksi tehdä mikään toiminto tätä vastoin?
Miehellä on elämässään yksi suuri valinta; harrastaako huonoja naisia vai huonoja autoja.
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 14:16 |
Viestit: 7787 Paikkakunta: Eurajoki
|
Ei voi yleistää ranskalaisiin, Rellussa pyyhkijän viiksi toimii eri päin kuin sitikoissa ja pösöissä. ds-jekkeri kirjoitti: Kiertosuuntien suhteen asiat pitäisivät olla mielestäni selviä. Jos kierretään auki, niin joku toiminto kasvaa tai lisääntyy. Ja päinvastoin, kiinni kiertämisen pitää toppuuttaa asioita. Eikö tämä ole aivan selvää, miksi tehdä mikään toiminto tätä vastoin? Eli esim. lämmön ja äänenvoimakkuuden säädöt on maailman sivu tehty täysin väärin päin? No, sinut tuntien asia varmasti on juuri näin 
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
Lauri
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 15:41 |
Viestit: 1496
|
Teuski kirjoitti: Ei voi yleistää ranskalaisiin, Rellussa pyyhkijän viiksi toimii eri päin kuin sitikoissa ja pösöissä.
Ei voi yleistää Relluihin, osassa pyyhkijän viiksi toimii samoin päin kuin sitikoissa ja pösöissä. 
|
|
|
|
 |
olli__o
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 15:48 |
Viestit: 5065
|
Kaikki noi lienee tottumiskysymyksiä, ei tulisi tosiaan termostaatteja selkäydintuntumalla väännettyä vastapäivään kasvattaakseni lämpöä, mutta ehkä se kasvattaakin kylmyyttä. Tottumuksta tulee aina mieleen tutun yksiotevesihana, joka toimiin toisinpäin kuin kaikki muut - ei sitä voi muistaa ja käsittää pari kolme kertaa vuodessa käytettynä  Tottumuksen huomaa hyvin kun käyttää ristiin erilaisia kännyköitä ja tietokoneita - joitain asioita tulee selkäytimestä, kuten vaikka australialainen vieritys.
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 16:09 |
Viestit: 7787 Paikkakunta: Eurajoki
|
olli__o kirjoitti: Tottumuksta tulee aina mieleen tutun yksiotevesihana, joka toimiin toisinpäin kuin kaikki muut - ei sitä voi muistaa ja käsittää pari kolme kertaa vuodessa käytettynä  Törmäsin tossa viime kesänä suihkuhanaan, jossa toiseen suuntaan kääntämällä vesi tuli juoksuputkesta ja toiseen suuntaan kääntäessä ylhäältä suihkusta. No, siinähän voi tottumaton saada vedet niskaansa tahattomasti. Vielä kun suihku oli asennettu LÖYLYHUONEESEEN jossa on juuri saunottu puolitoista tuntia niin kyllä sai päänahka kyytiä kun vahingossa päästin letkullisen liki sata-asteista vettä päähän... 
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
Lexa
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 17:58 |
Viestit: 323 Paikkakunta: Kalafornia
|
Ds-jekkeri on ehkä käsittänyt hiukka erilailla tuon lotiikan. Esim. herkkyyttähän sillä sadetunnistimella säädetään -> tiukemmalle = herkempi. Sama tihkullakin, eli siinä säädetään taas aikaa -> tiukemmalle = aikaa pienenee... Omissa citikoissa nuo tunnistimet ei oo kyllä jostain syystä toimineet ikinä hyvin Olikos se niin, että C6 pystyi lexialla säätämään herkkyyttä? (Nyt on lexia hommattu mutta oottelen kuitenkin, että tulee kevät ja saan taas ajoon tuon vehkeen...ja pääsen sormi suussa ihmettelemään lexiaa). Ja nyt ihmettelen tuon opelixin kanssa saksalaista lotiikkaa mm. sisävalo syttyy ajovalokatkaisijasta  Lukottoman tankinkorkinkin ostin eilen ja sitten vasta huomasin, että tuo alkuperäinen toimiikin joko avaimen kanssa tai ilman avainta prkle...
EX - C6 2.7 HDI Exclusive vm.-07
|
|
|
|
 |
Zamster
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 20:24 |
Viestit: 82 Paikkakunta: Nokia
|
Lauri kirjoitti: Teuski kirjoitti: Ei voi yleistää ranskalaisiin, Rellussa pyyhkijän viiksi toimii eri päin kuin sitikoissa ja pösöissä.
Ei voi yleistää Relluihin, osassa pyyhkijän viiksi toimii samoin päin kuin sitikoissa ja pösöissä.  Eikä voi yleistää Pösöihinkään, osassa pyyhkijän viiksi toimii erilailla kuin toisissa. 508:ssa kertapyyhkäisy hoituu viiksestä itseään päin vetäen, ja alaspäin painaessa aktivoituu sadetunnistin. 
BX 16 Soupapes '90 - Käyttökauppakassina vääränmerkkinen
|
|
|
|
 |
IJN
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 20:39 |
Viestit: 977
|
Tuossapa käyttölogiikan ihme: Aston Martin Lagonda: https://m.youtube.com/watch?v=QP07Jq5b88MNeliovinen sedan jossa ratti toimii normaalisti mutta moni muu asia ei. Esimerkiksi matkamittari löytyy konepellin alta!
|
|
|
|
 |
Northstar
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 23:11 |
Viestit: 1417 Paikkakunta: Porvoo
|
Tänään pajalla -01 Jumper/Boxer/Ducato..Valokatkaisijaa käännetään "väärinpäin",eli vastapäivään... Joissakin Fordeissa takapyyhkijä päälle vetämällä oikeanpuoleisesta viiksestä.. Audiolaitteet on sitten ihan oma juttunsa,joissakin autoissa aivan liian pieniä nappeja,sekavasti sijoitettu,liikaa päällekäisiä toimintoja jne,jne..
"Sell the house Sell the cars Sell the kids I am not coming back"
|
|
|
|
 |
ds-jekkeri
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 23:35 |
Viestit: 2666
|
Teuski kirjoitti: Eli esim. lämmön ja äänenvoimakkuuden säädöt on maailman sivu tehty täysin väärin päin? No, sinut tuntien asia varmasti on juuri näin  Niinhän ne oli Nokian puhelimessakin nappulat, ennen kuin joku pöljä keksi sormella käytettävän kosketusnäytön...
Miehellä on elämässään yksi suuri valinta; harrastaako huonoja naisia vai huonoja autoja.
|
|
|
|
 |
Aapeli
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 17.01.2019 23:51 |
Viestit: 1178 Paikkakunta: Jyväskylä
|
Vaan tuleekos matkamittarin numero näkyville ylhäältä vai alhaalta?!
MB W204 -11, Peugeot 106 gti -98, Fiat Ducato -05, Tunturi Super Sport -83
|
|
|
|
 |
Igor
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 10:40 |
Viestit: 1599 Paikkakunta: Tampere
|
Kohta joku vielä väittää, että kellon pitää pyöriä myötäpäivään... 
- Xsara Break Exclusive 2001 (ja Corvette Z51 4+3 1985 & Cooper S JCW++ 2006) - ex-patongit: Saxo SX, Xsara Exclusive, Xantia Break HDi ja pari V6 Activaa
|
|
|
|
 |
Japa
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 10:41 |
Viestit: 236 Paikkakunta: Oulu
|
Kaukovalojen kytkentä. Joissakin kytkentä päälle/pois on aina samaan suuntaan kuljettajaa kohti. Joissakin taas päällekytkentä viikseä eteenpäin työntäen ja poiskytkentä kuljettajaa kohti. Aika hyvin sitä molempiin tottuu vaikka välillä ajelee toisenlaisella toteutuksella. Tämänhän on tosin täysin ylimääräistä työtä, jota uusissa autoissa ei enää ole 
Ajossa: C5R 2.0 HDI136 AM6 Break -06, C5 V6 Berline -01, C5 2,0 Berline -01, C5 2,0 Berline -04, 406 HDi -00 EX-PSA:t: C8 Monospace 2,2 bensa -05, 406 GW HDi -04, Xsara 2,0Hdi Break -00, Xantia 2,0SX Berline -95, 406 2,1TD -98, 205 Rallye -90
|
|
|
|
 |
ds-jekkeri
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 17:01 |
Viestit: 2666
|
Igor kirjoitti: Kohta joku vielä väittää, että kellon pitää pyöriä myötäpäivään...  Tässähän on selkeä logiikka taustalla kun aika kuluu vähemmäksi koko ajan. Kohti loppua mennään.
Miehellä on elämässään yksi suuri valinta; harrastaako huonoja naisia vai huonoja autoja.
|
|
|
|
 |
ds-jekkeri
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 17:09 |
Viestit: 2666
|
olli__o kirjoitti: Kaikki noi lienee tottumiskysymyksiä, ei tulisi tosiaan termostaatteja selkäydintuntumalla väännettyä vastapäivään kasvattaakseni lämpöä, mutta ehkä se kasvattaakin kylmyyttä. Kyllä tähän asti kaikki tähän näkemäni patteritermostaatit antavat lämpimämpää kun kiertää vastapäivään eli "auki". Sehän on aivan loogista venttiilimielessä. 
Miehellä on elämässään yksi suuri valinta; harrastaako huonoja naisia vai huonoja autoja.
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 19:03 |
Viestit: 7787 Paikkakunta: Eurajoki
|
ds-jekkeri kirjoitti: Tässähän on selkeä logiikka taustalla kun aika kuluu vähemmäksi koko ajan. Kohti loppua mennään. Nykykäsityksen mukaan alkuhetki on tiedossa ja loppu ei, joten eikös sitä ennemminkin mennä eteenpäin toistaiseksi?
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
olli__o
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 20:31 |
Viestit: 5065
|
ds-jekkeri kirjoitti: olli__o kirjoitti: Kaikki noi lienee tottumiskysymyksiä, ei tulisi tosiaan termostaatteja selkäydintuntumalla väännettyä vastapäivään kasvattaakseni lämpöä, mutta ehkä se kasvattaakin kylmyyttä. Kyllä tähän asti kaikki tähän näkemäni patteritermostaatit antavat lämpimämpää kun kiertää vastapäivään eli "auki". Sehän on aivan loogista venttiilimielessä. ... Huomasin tuon itsekin, ajattelin kirjoittaessa sähköisiä termostaatteja, mutta kun mietin missä olisi kotona noin päin toimivia löytyi erilaisissa hanoissa (kaasuhana hellassa ja patteriventtiilit toimivat noin päin vastapäivään ja jokunen muukin, eli kotonakin on määrällisesti varmaan enemmistö noin päin toimivia "hanoja") Mutta sähköisissä potikoissa yleensä oletus on että hanat kaakossa on täysillä ja lounaaseen vastapäivään pienenee, mutta niitäkin löytyy molemmin päin. Joku mielikuva tuli myös vaikka hellan nappuloista, että olisiko niitä molempiin suuntiin (entäs uunin termostaatteja?) vai johtuikohan jonkun hellan outous vain niiden merkinnöistä ja keskinäisestä järjestyksestä. Ja hanatermostaatissa tuo kiertosuunta tulee yhtä hyvin tottumuksen selkärangasta kuin sähkötermostaatissa juuri päinvastainen - kumma juttu. Jotenkin moottoripyörän kaasukahvana liike on myös kovin luonnollinen, mutta jos joku laittaa vahvistimeen tuollaisen, niin takuulla yllätyt. Toisaalta miten vilkku, johtuuko sen käytön helppous vaan tottumuksesta vai onko siinä joku mentaalikytkentä: yleensä liike on myötä/vastapäivään tai pikemminkin ylös/alas ja sen silti ihminen kytkee sen vasempaan ja oikeaan, olisiko päinvastainen yhtä hyvä jos siihen olisi kaikki tottumeet. Tai tuo kytkeytyy ratin pyöritykseen, eli voisiko senkin kääntää samalla toisinpäin toimivaksi. Mutta ihminenkin voi kehittyä käyttämään ei niin intuitiivisia käyttöliittymiä, itsellä kesti vuosia ennen kuin keksin puhelimen kursorinäppäimet oikealle ja vasemmalle (ja kaikki nämä vuodet kirosin suunnittelijoita kun eivät voi laittaa vasemmalle ja oikealle kursorinäppäimiä kosketusnäyttöpuhelimiin että pääsisi jotenkin helpommin korjaamaan kirjoitusvirheitä (tökkäys osuu harvoin kohdilleen ja siirto yhdellä kädellä yhtä harvoin)- no onhan niissä usein sellainen ominaisuus: space baria kun sivelee... (vähän riippuu virtuaalinäppiksestä ja ryhmittymästa miten toimii)) (tästä voisi todeta "lukeminen kannattaa aina")
|
|
|
|
 |
Hakapajamies
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 21:10 |
Viestit: 209
|
Hei!
Hyvin mielenkiintoinen on eri ihmisten käsitys siitä, mihin suuntaan vuoden kuukaudet etenevät. Alkupisteenä yleensä kai pidetään tammikuuta,1. päivää. Mutta, jos piirrätte kartalle vuoden kuukaudet kellotaulun tapaisesti (tammikuu klo 12 ), tuleeko Helmikuu vasemmalle puolelle, sen jälkeen Maaliskuu jne. Vuoden kierto tapahtuisi siis vastapäivään. Itse miellän ilman muuta juuri näin vuodenkierron etenevän. Minun on mahdoton ajatella, että kevät olisikin siellä syksyn puolella!
Olemme tietysti silti aina oikeassa kuukaudessa ja päivässä, vaikka Tammikuumme tulisikin kaavioon oikealle puolelle, kiertosuunta myötäpäivään. Jotenkin se vaan tuntuu hassulta.
Yhden väittämän mukaan suurin osa ihmisistä ymmärtää vuoden etenemisen juuri myötäpäivään. Tämän asian suhteen oppiminen tapahtuu varmaan tahattomasti lapsuudessa. En muista kenenkään erikseen asiaa ainakaan minulle opettaneen.
Hakapajamies
|
|
|
|
 |
Kaapelimies
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 21:13 |
Viestit: 2616 Paikkakunta: Päijät-Häme
|
olli__o kirjoitti: Toisaalta miten vilkku, johtuuko sen käytön helppous vaan tottumuksesta vai onko siinä joku mentaalikytkentä: yleensä liike on myötä/vastapäivään tai pikemminkin ylös/alas ja sen silti ihminen kytkee sen vasempaan ja oikeaan Ranskalainenhan oli viisas CX:ssä ja BX:ssä, sillä vilkkukytkin oli keinu, ja painettiin vasemmalta kun haluttiin vilkuttaa vasempaan ja oikealta jos haluttiin sinne toiseen vasempaan. Kuka lienee tuon epäloogisen tikun keksinyt millä käännytään ylös- tai alaspäin?
2x C5HDi Break erikoppaset, 2x Xantia Bk 19TD Aut & 2.0HDi, 3x BX 19 TZi Vaninaihio (2xAut), BX Van 18TD, BX4WD Break, BX Van D projekt, InvaBX 16TRS Aut; 3x2CV6. 2xVisa14TRS; XM 2,5TD Break; BX 18TD Break Aut + BX Van D Aut+XM 2,5TD BK
|
|
|
|
 |
Teuski
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 18.01.2019 23:06 |
Viestit: 7787 Paikkakunta: Eurajoki
|
Hakapajamies heitti pahan.
Mulla on päässäni juuri tuo vastapäivään pyörivä kalenteri jossa vuosi vaihtuu ylhäällä jne. En ole koskaan keksinyt miettiä asiaa aiemmin, enkä osaa yhdistää sitä mihinkään tiettyyn lähteeseen.
Eipä tuota esitystapaa juurikaan konkreettisesti missään näy, ehkä vuodenaikoja kuvattaessa joskus...
-=Citroën - Yhtä mukava kuin hyvä nojatuoli. Mutta parempi ajaa.=- -=C-Crosser 2.2HDi '07|C4 Cactus BlueHDi100 ETG '16=-
|
|
|
|
 |
olli__o
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 19.01.2019 00:02 |
Viestit: 5065
|
Ympäripyörivä kalenteri tulee vastaan usein erilaisissa vuosikelloissa, mutta pääsääntöisesti ne pyörii myötäpäivään esikuvakellonsa (useimmin) mukaisesti ja vuoden vaihtuminen ylhäällä. Jotenkin mulla automaattisesti erilaiset sykliset piirrokset pyörii yleensä myötäpäivään? Tai useimmat viisarimittarit myös, mutta muistan jostain autosta polttoainemittarin, joka oli oikealla puolella mittaristoa ja nousi vastapäivään, mutta muistelen että siinä liike oli yhtä hyvin osin pystysuuntaista, alhaalla tyhjä, ylhäällä täysi.
|
|
|
|
 |
sitikkaporo
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 19.01.2019 16:27 |
Viestit: 1114
|
Miksi urhoilukisoissa juostaan (ihmiset ja eläimet) vastapäivään eikä myötäpäivään?
C4 e-HDi 115 Premium ETG6 -15, Dyane -68 (ikurojekti), Mitsu Outlander PHEV 2016
|
|
|
|
 |
Ajomies
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 19.01.2019 17:42 |
Viestit: 194 Paikkakunta: Asuinpaikka ja ammatti sama
|
60-luvun 404 rattivaihteisessa Pösössä oli muistaakseni vilkut ja vinkkarit eri järjestyksessä kuin yleisimmissä autoissa. Odotan innolla sitä speedway-kilpailua kun tuntia ennennen kisaa ilmoitetaan että EU:n määräyksestä kilpaillaankin tänään ajaen myötäpäivään rataa 
|
|
|
|
 |
Northstar
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 20.01.2019 00:47 |
Viestit: 1417 Paikkakunta: Porvoo
|
sitikkaporo kirjoitti: Miksi urhoilukisoissa juostaan (ihmiset ja eläimet) vastapäivään eikä myötäpäivään? Heh,ainakin islaminuskoisissa maissa muistaakseni toiseen suuntaan kiertäminen on "kielletty".. Vähän aihetta sivuten,joskus oli tiedusteltu Fordilta miksi Mustangin logona oleva hevonen juoksee vasemmalle? Siitä syystä että se on villihevonen,eikä kesy kuten hevoset laukkakilpailuissa. Tuota kellojuttua muuten voisi ajanmukaistaa muuttamalla ajanlasku SI järjestelmän mukaiseksi..Eli kymmenellä jaolliseksi.. 
"Sell the house Sell the cars Sell the kids I am not coming back"
|
|
|
|
 |
Northstar
|
Viestin otsikko: Re: Ongelma: myötäpäivään vai vastapäivään? Lähetetty: 20.01.2019 00:50 |
Viestit: 1417 Paikkakunta: Porvoo
|
Ajomies kirjoitti: 60-luvun 404 rattivaihteisessa Pösössä oli muistaakseni vilkut ja vinkkarit eri järjestyksessä kuin yleisimmissä autoissa. Odotan innolla sitä speedway-kilpailua kun tuntia ennennen kisaa ilmoitetaan että EU:n määräyksestä kilpaillaankin tänään ajaen myötäpäivään rataa  Niin oli 100A Datsuneissakin..liittynee päämarkkina-alueen ohjaamojärjestelyihin?RHD..
"Sell the house Sell the cars Sell the kids I am not coming back"
|
|
|
|
 |
|
|