Tässä olen jo vuosien ajan ihmetellyt, ettei vanhat B-osat tunnu kelpaavan kenellekään.

Olen kaikkiin kanaviin työntänyt ajan kuluessa kaikenlaista osaa, pientä ja isoa. Mikään ei näytä liikkuvan.

Olen miettinyt, onko kysymys siitä

- että kukaan ei halua maksaa mistään mitään
- ison osan noutaminen on aina liian kaukana
- tarvetta ei oikeasti ole
- olen niin vittumainen, ettei kukaan halua jutella

Varastossa on ollut oikeasti katoavaa luonnonvaraa, esim. elvyttämisekelpoiset wanhus-2CV-osat eivät ketään kiinnosta. Pitääkö aina uhata kaatikselle viennillä? Ja kun vien, niin aina kahden viikon kuluttua alkaa kysely "tarvitaan sitä ja tätä, onko kenelläkään".

Go figure. Vien kaatikselle.

Täällä ainakin vallitsee ajatusmaailma, että pitäisi saada ilmaiseksi. Se, että mieluummin annettaisiin harrastajalle hamstrattavaksi kuin laittaa kierrätykseen/romikselle sisältää mielestäni jonkinlaisen paradoksin.

Jos tavara kelpaa harrastajalle, on sen oltava silloin jollekin jonkin arvoinen. Jos tavaraa ei saa viedä kierrätykseen/romikselle, on sen oltava silloin jollekin jonkin arvoinen.

Jos joku ei ole valmis maksamaan tarpeellisesta tavarasta (edes jotain) niin minä tulkitsen, ettei sitä oikeasti tarvitse ja silloin tavaran paikka on kierrätyksessä/romiksella.

Paradoksi selittyy sillä, että satunnaisten osien kanssa markkinahinta vaihtelee hyvin paljon, koska volyymit ovat olemattomat. Tässä kuussa jostain osasta maksetaan 100 euroa, koska joku sattuu sellaista tarvitsemaan. Seuraavan puolen vuoden aikana kukaan ei maksa siitä mitään. Jos tuossa vaiheessa uhataan romiksella ja joku haluaisi sen omaan hyllyynsä, kyse tosiaankin on arvottomasta osasta, koska siitä ei edelleenkään ole kukaan valmis maksamaan mitään. Sen sijaan ensi vuonna joku voi maksaa siitä 50 euroa tai jopa 150 euroa. Romikselle viemisen jälkeen kukaan ei enää maksa, osta eikä saa yhtään mitään mistään.

Toinen juttu, mikä tällä foorumilla ei ole kovin suuri ongelma, mutta esimerkiksi jossain tori.fi:ssä tai nettikoneessa on, että vanhoista romuista pyydetään Suomessa törkeitä ylihintoja. Siinä käy niin, että jos ostaa pyydetyllä hinnalla ja vempain jääkin hyllyyn, siitä ei realistisesti saa lähellekään sitä, mitä on maksanut. Taitava ostaja maksaa jotain, mikä on lähellä markkinahintaa ja se on usein myyjän mielestä aivan liian vähän.

Pienessä markkinassa osien suhdanteet ovat niin keikkuvia, ettei niitä oikein voi järkevään hintaan myydä. Pitää antaa lähes ilmaiseksi. Otan esimerkin. Kun ostin taannoin V6-Activan, oli himo saada Activa-vanteet niin kova että tilasin saksasta vanteet 300:lla. Pelkät vanteet siis, Suomessa ei ollut myynnissä yhtään neliötä.

Siitä kaksi vuotta eteenpäin ostin kokonaisen V6 Xantian uusilla talvirenkailla, ja osoittautui että siinä oli virheettömät Activa-vanteet. Hinta oli 300....

Niinhän se on että kysyntä heittelee suuresti. Lisäksi ongelma on postikulut ja purkamiseen vaadittava työ jotka, saattavat muodostua kohtuuttomiksi ostajan kannalta.

Päätinpä kerran pistää erään Xsaran purkuun, ekana kysyttiin hammastankoa. Totesin, että 40€ itse purkaen ja 400€ purettuna ja lähetettynä... Eipä tullut kauppoja...

Aina kun aikaa vierähtää eikä ole halukkaita juhlamokkapaketin kera kyläilemässä ollut, niin romusetä sentään on joka kerta tullut

Ihan vaan yleisenä pohdintana, miksi ei kelpaa...

Olisiko aika jo ajanut rättäreistäkin ohi? Mitä ne nykyajan nuoret automiehet, nostalgiset sellaiset, diggaavat? Niitä, joissa on lapsuudessa lapsuudessa isän tai äidin kyydissä istunut. Nissania, Tojotaa, Fordia, Volkkaria... siis jotain, mitä me vanhat parrat emme edes pidä autoina. Minun nuoruuden aikana amerikan autoja harrastivat 30-40-vuotiaat. Kuka alle seitsemänkymppinen enää ajaa niillä? (no ehkä joku sentään).

Ajat muuttuvat, vaikka ei haluttaisikaan...

Tämä on varsinainen murheenkryyni mullekin, eikä vaan autonosissa. Kaikessa. Kun ollaan hamstraajia ja tehdään parhaillaan isoa parannusta asiaan. Tarttis päästä eroon lapsiperheen vuosia kertyneestä sälästä. Kaatopaikka kutsuu joka toisen kuorman, valitettavasti.

Netissä myyminen on kohtuullisen kätevää kun on Smartpost ja Matkahuolto. Mutta ne markkinat, ne on kymmenvuotisen laman aikana näivettyneet myös Euroopassa (Vehikel, Veterama ym.) Pistän tähän oman analyysini asiasta. Suluissa on käsitykseni tietyn ostajasegmentin tai ostopotentiaalin vähenemisestä, verrattuna hulluun 2000-luvun puoliväliin, kun rahaa oli;
- Kekivertoharrastaja; vapaasti käytettävää harrastusrahaa, vapaa-aikaan liikenevä tuohi (-30%)
- Sitikkatarhan omistajat; vaihtamalla osia, projekteja, bilateraalikaupan hemmot (-40%)
- "Sitikkaikä on koko ikä;" tietyn suuren autonroplaajaikäluokan poistuminen harrastuksesta; sairaus, kuolema, muu ikääntymiseen (tai lopultakin, aikuistumiseen) liittyvä este, (-60%)
- Käytetyllä autolla talouttaan tasapainottava; työttömyys, taloudelliset tekijät, harrastustilan tai - mahdollisuuden totaalinen menettäminen (-20%)
- Kokonaismarkkinasta; uudet, osaamattomat sukupolvet ja arvojen kehitys käytettyjen osien kannsa pelaamista vastakkaiseen suuntaan, (-55%)
- Halvan, käytetyn kakkosauton ostaja; halpa rahoituskorko "parempaan"(-70%)
- Autojen uudet sukupolvet; se on siinä ja siinä, että yleismittariin ja vanhan kansan tietämykseen perustuva ylläpito riittää vielä niihin autoihin, millä harrastamme ja mihin ostetaan osia. Hyvät ajat oli yli 10 vuotta sitten.

Virhemarginaali +/- 2,0%, kuten on tapana sanoa. Eli mihin segmenttiin tähtää ja millainen sen kyseisen segmentin arki tänään on? Onko sitä segmenttiä olemassa ja missäpäin maailmaa?

Allekirjoitan. Olemme itse yrittäneet päästä "ylimääräisestä" eroon, esim. kirpparimyynnillä. Ei maksa vaivaa. Mikään ei myy/liiku, ja mahdollinen myyntitulo riittää hädin tuskin (jos edes sitäkään) kattamaan kirppispöydän vuokran. Emme vaivaudu enää. Käyttäkelpoiset tavarat menee hyväntekeväisyyteen, muut kaatikselle.

Muutaman autoihin liittyvän tavaran (suksiboksi, taakkateline, pölärit, pyöränkuljetusteline) olen antanut "hyvään kotiin", jos joku niitä tarvitsee. Hakupalkalla uusi omistaja on saanut tavaran omakseen, ja näin olen onnistunut pääsemään noista eroon. Eli ilmaiseksi on mennyt, tosin tavaroiden taloudellinen arvo on ollut pieni (ellei mitätön), ja olen arvostanut enemmän "antamisen iloa" kuin niitä paria kymppiä jotka ehkä olisin voinut noista pyytää.

PS. Kaikki tavarat meni sitikkaharrastajille, lukuunottamatta suksiboksia, jonka lahjoitin työkaverille.

Harvoin tarvittavissa osissa on se ongelma että jos ei ole itsellä akuuttia tarvetta vaikka oikealle etulokasuojalle, niin ei kai siitä kannata maksaa edes kahvipakettia (ellei ole pilvin pimein kuivaa säilytystilaa).

Jos taas on akuutti tarve (ja helpohkoa arvioida kun tietää automäärän ja käytön, että kuinka monelle voisi olla tarve edes vuosittain saati sitten juuri nyt), niin käytetyn kunnostuskelpoisen kilpailijaksi voi muodostua uudet/uustuotanto-osat ja ne useimmin tarvittavat osat ovat kuitenkin yleensä käytetyistä menneet jo tai ovat tästäkin pilalla.

Eli itsellä halu maksaa edes mint-kuntoisesta lokasuojasta: hinta voisi vaikka vaihdella hyvin 0...300 € eri hetkinä. tänään 0 €, jos ei tarvitse ja maantieteellisestikin hankala, mutta huomenna 300 €, jos juuri oikea ja täydellisen sopivasti ikääntynyt oikea värisävy ja entinen on ruttaantunut juuri aamulla ja osa vielä on ihan naapurissakin (mutta kuinka usein noin käy...). Yleisissä autoissa ja värisävyissä sen myös huomaa: kuinka vaikeaa onkin löytää oman auton värisiä osia romuttamoista ja vielä läheltä, vaikka mielikuvissa niitä pitäisi olla jokapaikka täynnä.

Hyvinvointiyhteiskunnan sivujuonne? Suomi on merkittävästi edellä Keski-Eurooppaa siinä, miten rakennetaan vaatimattomissa oloissa täysistä raadoista museokelpoisia kaunottaria. Väitän, että tämä on osittain laman (lamojen) ja muiden taloudellisten kriisien vaikutusta. Ai miksikö? Silloin tehtiin käsin, kun rahaa ei ollut moiseen harrastamiseen. Nyt myöhemmin elintaso on noussut ja samalla uustuotanto-osia on virrannut markkinoille järkevään hintaan. Salkkareiden tuijottaminen ja postipaketin odottaminen on monille paljon mieluisampaa kuin omien käsien likaaminen ja halvalla vanhojen osien ehostaminen. Rättäriskenessä on myös ollut huolestuttava suunta, että Waalitaan vain alkuperäistä, eikä otsaa rypistämättä hyväksytä rakentelua, eikä ymmärretä kokonaiskuvaa historioineen päivineen. Nämä ns. pussihousut ovat karkoittaneet monia potentiaalisia nuorempia harrastajia muiden harrasteiden pariin. Silloin jää markkinaksi käytännössä se originaaleille/originaalia vastaaville osille, joita saa nykyisen tulotason vallitessa uudenkarheina postimyynnistä. Mielestäni se kaventaa merkittävästi tämän autoharrastamisen repertuaaria.

Nm. Sadan vuoden päästä kaikki on tarpeen

Vaan eikö salkkarit olekin melkoinen menestystarina suomalaisessa mediassa. Sarja, jota sadat tuhannet suomalaiset seuraavat, ja joka tuottaa mainostuloja maikkarille, ja palkkatuloja isolle tekijäkaartille. Kun ottaa huomioon, kuinka pieni kielialue me suomenkieliset olemme, niin tekijöiden ammattitaito täytyy olla omaa luokkaansa. Liekö mikään muu suomalainen draamasarja yltänyt yli 300 jakson tuotantoon. Useimmat hyvätkin sarjat jäävät vain kymmeniin jaksoihin.

(Sorry off topicista)

Tuossapa ne syytkin oikeastaan jo tuli esille. Kiinnostus on vähentynyt, osaltaan jopa kadonnut...

Uusia harrastajia ei vaan tule. Puuttuu se palo lajia kohtaan. Monella toki se haaveilun, ja sittemmin harrastuksen kohde, on sellainen mitä oli "silloin pikkupoikana" jokapäiväisessä käytössä. Toisaalta, autolla piti mennä, jos halusi jotain nähdä, nyt näkee internetsin kautta lähtemättä kotisohvalta jääkaappia kauemmaksi...

Entäs sitten rakentelu. Nurinkuriseksi on mennyt, aiemmin tehtiin "raadoista radalle", eli elvytettiin tosi huonoistakin. Ilman uustuotanto-osia, internettiä, ebaytä yms helpottimia. Oikeasti pitää hattua nostaa heille, ketkä ovat rakentaneet ennen tietokoneaikakautta, kun osat ja osakokonaisuudet piti haalia itse hakien tms. Ja puskaration kautta, soitellen vihjeiden perään, kierrellen kylien takamaita. Ulkomailta projektien tai osien hankkiminen oli työlästä, ellei jopa mahdotonta, faxilla kysellen yms. Nyt vain istut koneen ääreen, tai kaivat lääppimävermeen taskusta, ja klikkaat osat kotio. Maksaminenkin on hieman helpompaa kuin eri valuuttaa pankkien avulla siirrellen...

Niin, työkalujakin ja tiloja on ihan toisella tavalla saatavilla, ja tietämystä. Mutta silti, kaikenlainen käsillä tekeminen vaan vähenee entisestään... Tästä jo muutama vuosi takaperin käytiin syvällistä keskustelua prätkätallilla, kaverit rakensi oman hallin kun kyllästyivät vuokratiloihin ja ainaiseen pelkoon vuokrasuhteen pikaisesta loppumisesta. Kolmesataa neliöinen halli, entisten sorvin ja MIG-hitsikoneen lisäksi TIG, jyrsin, vermeet metalliosien valamiseen, nukkutilat, sauna yms, ja mikä on tilanne kymmenkunta vuotta tilojen rakentamisen jälkeen? Tilat vahvasti vajaakäytöllä, rakentelut minimissään, jopa yhteinen ajanvietto tallilla hävinnyt. Kokeilivat myydäkin tiloja, vaan ei semmoiselle oikein näyttänyt olevan edes kysyntää, välittäjän mukaan "ei kukaan enää mitään rakentelutiloja edes kysele"... Nämäkin kaverit ovat aloittaneet prätkien "venyttelyn" hieman huonommissa tiloissa, mm. maalattiaisessa navetassa syntyi ekat chopperit. Todettiin että taidetaan olla viimeistä sukupolvea joka omin käsin vielä jotain rakentelee, ellei saada uusia innostumaan. Semmoistakin pohdittiin että pitäisikö kokeilla yhteistyötä peruskoulun käsityöopetuksen kanssa, varovaista tiedustelua tehtiin koulunkin kanssa, mutta ei oikein innostusta herännyt silloin...

Sitten tuo mitä Akaile totesi, että "helpompaa ostaa uustuotanto-osa kuin putsata/ehjätä alkuperäinen". Joo, sitä se kyllä on, tosin monen osan kanssa menee sitten sovittelussa moninkertainen aika. Monet uustuotanto-osat kun ovat mitoituksiltaan vähän sinne suunnalle, esimerkkinä vaikka Sätkän etulokasuoja, vaatimattoman pari senttiä liian pitkä, ei vaan saa sopimaan oikein huonostikaan. Eikä tietenkän tullut mallattua kaikkia peltiosia ennen maalaamista, tuolloin olisi ehkä saattanut saada pelastettua irroittamalla lokasuojan sisä- ja ulkopellit toisistaan, ja siirtämällä oikeaan kohtaan... Nyt sitten maalauksen jälkeen piti tehdä kolmiopellin etukiinnikkeelle jatke, taistella etukiinnike valopukkiin, "nauttia" siitä että konepelti ei vaan sovi, eikä keulaa saa siistiksi mitenkään... Vähän sellaisia puolivalmiita osia tuntuu monet uustuotanto-osat olevan. Mutta saatavuus on hyvää, Rättärin kohdalla saa käytännössä kaikkea, voisi valmistaa uusista osista vaikka koko kulkimen...

Osansa varmasti noiden osien haalimiseen ympäri maakuntia tekee myös nykyinen polttoaineen hinnoittelu. Oman harrastuksen alkuaikoina tuli ihan huoletta ajeltua hupiakin (yksikin vuosi, yli 80000 km Dyanella), lähdettyä ilman ennakkovaroitteluja ja -valmisteluja trailerin kanssa ajelemaan satoja kilometrejä, joskus tyhjää kärryä ulkoiluttaen koko reissu. Nyt taas tulee mietittyä melkein kaikkea liikkumista polttoaineen hinnan kautta, siitä huolimatta että pihasta löytyy bensarosvojen lisäksi myös vähällä kulkevia... Ajat toki muuttuu, vaikka itse emme (tai ainakaan myönnä), mukavuudenhalusta huolimatta on kyllä kiva pöristellä myös noilla vanhoilla joissa ei varusteita oikein ole. Vähän samaa kuin Jekkerin GSA-videossa, kaikessa yksinkertaisuudessaan ovat vaan mukavia vermeitä...

Tulihan taas vuodatusta...

Ehkä tässä on myös tämä yleinen trendi taustalle, jonka tietoviisas kaverini kiteytti näin:

“Klassikkomarkkina bipolarisoituu. Halutuimmat, ihan tietyt mallit huippukuntoisina nostavat hintojaan paremmin kuin osakemarkkina. Ferrarit, tietyt muskeliautot kuten 535-bemarit 80-luvulta jne. Kaikkien muiden myyntiajat pitenevät ja ihan kohta niitä ei halua kukaan. Miksi? Rikkaat tulevat aina kilpailemaan keskenään kenellä on cooleimmat vehkeet. Mutta nuoria tulee harrastajiksi vähemmän kuin koskaan ennen. Kun meidän sukupolvemme rupeaa kohta myymään “tavallisia” harrasteautojaa, niille ei ole ottajaa ollenkaan. Pussihousujen kanttiautoille näin on jo käynytkin.”

Ihan osuva näkemys.

Toisaalta vanhojen autojen ja aihioiden pyyntihinnat ovat karanneet ihan täysin käsistä. En ihmettele, ettei nuoria kiinnosta pistää paria tonnia johonkin kasarikarvalakin aihion hankintaan.

Toinen klassikkoharrastusta rajoittava tekijä on aivan tolkuttomat maalauksen hinnat. Myöskin osatarjonta on tietyissä tapauksissa aika kehnoa entisaikoihin verrattuna vaikka netti tuokin kaiken kotiovelle.

Eikös hyvinkin monet "perinteiset" harrastukset ole menenettäneet väkeä ? Yksi selitys lienee vapaa-ajan viihteen valtava tarjonta. Enää ei vietetä kaikkia iltoja siellä prätkätalilla, vaan käydään kun muilta viihteiltä ehditään. Vapaa-ajen vietto on hajaantunut nopeaan ostohauskaan ?

Suomeen on tuotu kohta puoli miljoonaa, enemmän tai vähemmän harrasteautomaisia, käytettyjä viimeisen 20 vuoden aikana. Yksin 2018 45000 kpl. Useimmat näistä tehokkaammalla koneella ja paremmalla varustelulla, kuin keskimäärin samanlaiset uutena maahantuojan kautta. Siis potentiaalisia harrasteautoja. Joka vuosi valmistetaan, ja myydään euroopassa n. 10 miljoonaa uutta autoa, joista väh. 200 000 tulevaisuuden "harrasteautoa", jos nyt kenelläkään on tilaa niitä enää hamstrata. Markkinat kyllästyvät...
Ehkäpä harrastetallikin alkaa olla turhake, kun autoon saa lisää tehoa älypuhelinta näpytellen. Jos ei vielä, niin kohta ainakin

Kauhean tarkkaan en ole seurannut mut viime aikoina silmiin on osunut useampikin isomman keräilytallin tulipalo, onhan näitä kärynnyt aina ennenkin mut talleja joissa on oikeasti kalliita vehkeitä, vanha äijä sanoi joskus että sahapalot on ensimmäinen laman ennusmerkki.....