|
Kirjoittaja |
Viesti |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 03.08.2019 15:49 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Ostinpa Jasulta tuollaisen bensaturbo-automaatin, ja pääsin taas, pitkän kuivan kauden jälkeen, ajamaan mieleistäni autoa. Lähtökohta oli Jasullekin ollut hyvä, vähän ajettu, tekniseltä kunnoltaan hyvä ja siisti auto. Jasu oli vielä monta paikkaa huoltanut, korjannut ja parantanut, ja katsastanut auton puhtain paperein. Niinpä en hetkeäkään epäröinyt, kun olin ekan koeajon tehnyt. Mutta hyvääkin voi aina vielä parantaa, tai ainakin muuttaa mieleisekseen. Jousitus tuntui minusta jopa vähän kovalta, oli kai muistikuva sellainen, että Xm on lähes ylivertaisen pehmeä. Vaihdoin ensimmäiseksi etujousipallot, koska epäilin niiden olevan tyhjät. Väärässä olin, kummassakin etupallossa oli 40 Bar esitäyttö. Näissä vaihtamissani on kummassakin hiukan vähemmän painetta, mutta keskireikä porattu 1,2 mm. Tilanne parani hiukan. Tänään vaihdoin Hydractive 2 ohjainboksin kokeeksi toisesta autosta tähän, ja kas kummaa, nyt se alkaa jo tuntua hyvältä minunkin makuuni  . Korjasin vielä toisen etujousisylinterin hapertuneen vuotoletkun. Takapallot vielä vähintäänkin tarkistan, kunhan käsi pienen haaverin jälkeen on kunnossa.
|
|
|
|
 |
biätare
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 03.08.2019 20:24 |
Viestit: 305
|
Hyvä, että sinulla on taas liikennekäytössä nimimerkin velvoittava auto.
|
|
|
|
 |
SamiT
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 03.08.2019 20:34 |
Viestit: 367 Paikkakunta: Paimio
|
Hannu, mitä vanhalle paljon tietä nähneelle XM:lle tapahtuikaan? Ja mitkä olivat kokonaiskilometrit sillä?
2001 Citroën C5 2.0i SX Break 2003 Citroen C5 2,0i SX Berline 1999 Peugeot Partner Van 1999 Peugeot 306 HDI 1998 Peugeot 605 ST V6 Aut 1994 Peugeot 405 1,6 GLi 1990 Citroen BX 16 GTI
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 03.08.2019 21:04 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
SamiT kirjoitti: Hannu, mitä vanhalle paljon tietä nähneelle XM:lle tapahtuikaan? Ja mitkä olivat kokonaiskilometrit sillä? Tuo vanha TD odottaa edelleen sellaista tarmonpuuskaa, että laittaisin sen katsastuskuntoon. Tällä hetkellä mittarissa on 997 tuhatta. Se alkuperäinen, 830 000 ajettu, kone on kertaalleen täysin purettu, ja kasattu uusin tiivistein. Pitäisi vaan innostua vaihtotyöhön. Sekä korjata varmaan parikymmentä muuta paikkaa. 2 vuoden seisominen ei ole varmaankaan parantanut tilannetta  .
|
|
|
|
 |
jts88
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 04.08.2019 14:29 |
Viestit: 301 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Taiski mennä ihan oikeaan osoitteeseen tämä, onnea ja menestystä mihin ikinä päätätkään seikkailla kulkineella 
Ooppelipeli
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 04.08.2019 18:13 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Tässä XM:ssä on vielä paikallaan alkuperäinen radio. Hienoahan se olisi säilyttää, mutta... radion signaalin vastaanotto on melko heikkoa. Toimii kyllä ainakin Jyväskylässä ja Lahdessa, joissa lähetin on lähellä. Mutta valitettavasti ei Korialla, jossa lähinpäänkin radiolinkkiin on matkaa yli 40 km.
Onko kenelläkään asiantuntemusta saada alkuperäiseen Citroen-radioon (Clarion???) parempaa vastaanottoa? Vai pystyykö noihin ylipäätään vaihtamaan mitään komponentteja?
|
|
|
|
 |
jts88
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 04.08.2019 18:21 |
Viestit: 301 Paikkakunta: Hämeenlinna
|
Saahan niitä vahvistimia ostettua mitkä laitetaan johdon väliin, noista ei kokemusta. ZX kans aika huonosti poimii signaalin vaikka "uusi" radio ja pitkä piiska katolla, tähän vaivaan tilasin kokeeksi uuden antennin jalkoineen ja johtoineen.. tiedä vaan kuinka pitkään pitää odotella että tulee postiin nuo
Ooppelipeli
|
|
|
|
 |
biätare
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 04.08.2019 18:59 |
Viestit: 305
|
Ota kattovalo peilin yläpuolelta auki ja tarkasta antennin liitoksen kunto. Siinä saattaa olla ruostetta, joka heikentää signaalia. Putsaaminen voi auttaa.
|
|
|
|
 |
jasu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 04.08.2019 19:26 |
Viestit: 3151 Paikkakunta: Korpilahti
|
biätare kirjoitti: Ota kattovalo peilin yläpuolelta auki ja tarkasta antennin liitoksen kunto. Siinä saattaa olla ruostetta, joka heikentää signaalia. Putsaaminen voi auttaa. Se parani, kun otin toisesta Xm:stä antennin, mutta ihan hyväksi ei tullut. Nyt kun oli muutaman viikon varsin vähällä käytöllä, niin huonon entisestään... Olisin ostanut Sitroselta uuden, vaan oli hylly tyhjänä siltä osin. Olisiko saaneet lisää, kannattaa kysyä, hinta jalkoineen oli joku pari kymppiä...
Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2 Series -LantikanPätkä
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 04.08.2019 22:40 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Juu, radio toimi hyvin Jyväskylässä ja Korpilahdella, samoin tänään Lahdessa, mutta tuntuu siltä, että yli 30 km linkkimastosta vastaanoton taso vaihtelee, ja etäisyyden kasvaessa heikkenee. En oikein usko, että se olisi vain antennin ongelma. Tietenkin tarkistan myös antenninliitokset, pelkään näin etukäteen, ettei se ole lopullinen ratkaisu ongelmaan.
|
|
|
|
 |
Ishmael
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 06.08.2019 12:00 |
Viestit: 343
|
Hämärä muistikuva, että XM:n ohjekirjassa puhutaan kahdesta antennista vakiona; toinen katolla tuulilasin jälkeen ja toinen takalasissa / takalasin kehyksessä? Ja että radio poimii signaalin sieltä, josta parempi tulee?
Biltemasta löytyi aikoinaan XM Breakin kattoantennia ulkoisesti vastaava antenni ja kahdesti sen olen sieltä ostanutkin, vuosien mittaan. Vaan toimi radio ihan yhtä hyvin ilman tuotakin - siis takalasin antennilla? Radiona tässä tapauksessa Clarion 2010-luvun alusta.
"Se mikä on määrätty tapahtuvaksi, tapahtuu. . . tai ehkei tapahdukaan."
|
|
|
|
 |
jasu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 06.08.2019 12:32 |
Viestit: 3151 Paikkakunta: Korpilahti
|
Ei ole kaikissa sitä tupla-antennia, ja sen olemassaolon tietää takaikkunasta... Toivottavasti photobucketin kuvatukset suostuu näkymään...  Tämmöinen on kun on ikkunassa antenni...  Tämmöinen taas ilman... Muistelen ettei tuossa TcT:ssä olisi ollut ikkuna-antennia, mutta voin olla väärässäkin. Selviää myös kurkistamalla tavaratilan vasemmanpuoleiseen lokeroon, tai siis sen taakse, siellä on tai ei ole punainen antennipiuha...
Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2 Series -LantikanPätkä
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 08.08.2019 20:33 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Pitäisiköhän vähän tarkentaa tuota otsikon väitettä, ennenkaikkea itselleni. Kun nyt satun olemaan tämmöinen vaaliuskovainen tasavaltalainen, niin on nuo yksinvaltaisen järjestelmän käsitteet vähän niinkuin hukassa  . Siispä taas wikipediaan syventyen vähän analysoivaa luokittelua. Keisarillinen? Kaikista korkein, jopa jumalalliseksi väitetty arvonimi. Ei tuo nyt aivan keisarillista kyytiä taida olla, koska jousitus tuntuu kovalta... Kuninkaallinen? Ei ehkä ihan, koska pyöränlaakeri huutaa jo 70:ssä. Ruhtinaallinen? Kuulostaa aika äveriäältä, ostohinta ei tue tätä käsitettä (vaikka köyhälle kaikki onkin kallista)... Olisiko kyyti Herttuallista? Sotajoukon johtaja, hmmm... kuskin ikkuna ei aukea, ei voi ajaessa huudella käskyjä, ei siis tämäkään. Markiisi? Maakreivi, rajakreivi... Markiisillinen kyyti? Hyvinkin aluksi, mutta ilmastointi lakkasi toimimasta jo toisena päivänä. Kreivillinen ajettavuus? ehkäpä, vai lasketaanko ulkoasua mukaan, lakka hilseilee, ja takaovista puuttuu hiluja ja heloja... Varakreivillinen ajettavuus, varakreivillä ei ole vasalleja, ja tänään mykistyi myös lämppärin puhallin, ei...ei... Paroni, taistelukelpoinen mies, joka ei hömpötyksistä välitä, siis autoradiosta, joka ei juuri toimi, kuten tuolla aiemmin kerroin. Siispä luokitus taitaakin olla: Baroniluokkaa, on se vaan NIIN hyvä Tai ehkäpä Jasu myi sen Kreivin aikaan!  ( mitä se sitten tarkoittaakin ) 
|
|
|
|
 |
IJN
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 08.08.2019 21:52 |
Viestit: 977
|
Kreivin aika oli 1600-luvulla monenlaisten uudistuksien aikakausi, kun kreivi Pietari Brahe oli suomalaisten kenraalikuvernööri eli joku Steering Governor 
|
|
|
|
 |
jasu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 08.08.2019 22:16 |
Viestit: 3151 Paikkakunta: Korpilahti
|
Mikähän sen kylmästöinnin vei? Alkukesästä täytetty, piti vakuumin sitä ennen pari vuorokautta sitä ominpäin testatessa...
Y3 2.1td:iin verrattuna, on monta asiaa toteutettu toisin. Ja oli tarkoitus tuosta pitkäaikainen käyttö-Xm rakennella, kun varsin hyvä lähtökohta pitäisi olla...
Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2 Series -LantikanPätkä
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 11.08.2019 22:18 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Tuo AC / ECO liukukytkin tuntuu aika holtittomalta. Onkohan sillä mitään tekemistä sen kanssa, että ensin viilennys katosi, ja muutamaa päivää myöhemmin myös lämmityslaitteen puhallin mykistyi? Vai onko se hansikaslokeron alla musta tupakka-aski jo kaikkensa antanut?
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 25.08.2019 15:41 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Jostakin hyllystä löysin 9-napaisen mustan elektroniikkapurkin, joka saattaisi olla ilmastoinnin ja puhaltimien ohjain. En kylläkään vielä vaihtanut. Onkohan tuo 9-piikkinen oikea, vai ohjaako se jotain muuta?
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 25.08.2019 18:45 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Siis tämä purkki
Liitteet: |

ohjain2.jpg [ 43.03 KiB | Katsottu 21206 kertaa ]
|

ohjain1.jpg [ 57.31 KiB | Katsottu 21206 kertaa ]
|
|
|
|
|
 |
jasu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 25.08.2019 19:56 |
Viestit: 3151 Paikkakunta: Korpilahti
|
Tuo purkki on Y3 Xm:n nopeussignaalin vahvistuspurkki. Tätä ei ole Y4 mallissa, kun sen nopeustieto on otettu HALL-anturilla, joka antaa suoraan vastaavaa signaalia ulos mitä kuvan purkki antaa käsittelynsä jälkeen...
Tuommoisesta Osexm tuli piirtäneeksi kytkentäkuvan joku viikko sitten, ja selvitti purkin toimintaperiaatteitakin hieman...
Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2 Series -LantikanPätkä
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 25.08.2019 22:20 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
OK. Täytyypä penkoa uudestaan hyllyjä. Tosiaankin: ilmastointi ( jäähdytys) hävisi ensin, sitten sammui sisäpuhallin, ja myöhemmin huomasin, ettei lämmönsäätö toimi ylöspäinkään, vaikka pyytäisi lämpimämpää. Mistä etsiä vikaa? Moottorin lämpö on aina normaali 88-90, ja jäähdytyspuhallin hyrähtää tarvittaessa käyntiin.
|
|
|
|
 |
jasu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 25.08.2019 23:36 |
Viestit: 3151 Paikkakunta: Korpilahti
|
Ettei nyt vaan olisi iskenyt se "perinteinen Y-nelosen sähkövika", eli akun viereisen sulakerasian sulaminen..? Näitä oli silloin, kun Y-nelosia aktiivisesti oli ajossa, useita joka vuosi mistä kuulin, ja muutamaan tuli itsekin ehjäämiseen osallistuttua...
Jos siis pimentää kaiken mitä liittyy ilmastointiin/lämmitykseen, niin silloin on kovin todennäköinen sen sulakerasian vikaantuminen. Muistaakseni hanskalokeron alla on koko lämppärimysteerion päävirtarele, joka saattaa hyvinkin vielä naksahtaa kun lämppärin pitäisi toimia, mutta syöttö puuttuu/notkahtaa. Nelinapainen rele, neljän neliön paksusähkön piuhoilla, jos sinne tulee virrat poissa jonkinlainen jännite syötön puolelle, mutta painuu kohti nollia kun moottorin käynnistää, niin se kertoo sulakerasian viasta selkeästi...
Erillistä ilmastoinnin säätöpurkkia noissa ei tietääkseni ole, vaan se vähäinen äly mitä nopeussäädön ja lämpötilasäädön takia on, on sisällytetty säätöpaneeliin...
Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2 Series -LantikanPätkä
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 26.08.2019 19:25 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Sulakerasiahan se kuumenee. Yksinäinen 30A sulake alarivissä oli kärähtänyt. Vaihdoin uuden, puhallin lähti toimimaan, mutta kylmää vaan ei tule, alimmillaan puhalsi jotain +28C. Tosiaankin se liukusäädin kojelaudassa, ECO/AC tuntuu hyvin irtonaiselta. tutkin lisää, kun ehdin.
Vaan mitä tuolle sulakerasialle voi tehdä? Vaihtaa uuteen? Vaihtaa tarvikerasiaan? Vai auttaako vaan sulakepidikkeiden raaputtelu?
|
|
|
|
 |
jasu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 26.08.2019 21:34 |
Viestit: 3151 Paikkakunta: Korpilahti
|
XM-Hannu kirjoitti: Vaan mitä tuolle sulakerasialle voi tehdä? Vaihtaa uuteen? Vaihtaa tarvikerasiaan? Vai auttaako vaan sulakepidikkeiden raaputtelu? Siellä on monta käyttämätöntä lähtöä/sulaketta rasiassa, useimmiten löytyy vielä ehjä sulaneen tilalle. Pitää vaan vaihtaa piuha uuteen paikkaan (ne liittimet sai purettuakin, muistikuvan mukaan, suht helpostikin vieläpä) ja sulake samaten, sekä merkitä muistiin minkä on mihinkin siirtänyt ettei mahdollisesti sulakkeen palaessa mene isosti aikaa sen sulakkeen etsintään kun ei enää taulukot pidä paikkaansa...
Dyane 4x4 IE, Sm 2.7, Dyane IE, C8 2.2 Series -LantikanPätkä
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 05.09.2019 20:37 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
On siinä vaan pirskatin vaikeaa ilman nosturipaikkaa säätää etukorkeus oikeaksi. Kun klunssia kallistuksenvakaajalla hitusenkin kääntää, niin aina menee yli- tai ali-korkoon. Onkohan tuohou jotain työkalua olemassa? Pitäisi olla välyksetön pitkävartinen tarrain, jolla kulmaa voisi hienosäätää sen 11mm pultin aukaisun jälkeen. Tikkapihdit eivät mahdu korin ja apurungon väliin tuossa kohdassa. Nyt jäi 2-3 cm etupää liian matalaksi. Täytyy huomenna työmatkallu tunnustella, miltä se jousitus nyt tuntuu.
|
|
|
|
 |
XM-Hannu
|
Viestin otsikko: Re: Xm 2,0 TcT A Break, ajamisen aatelisluokkaa. Lähetetty: 06.09.2019 20:09 |
Viestit: 2749 Paikkakunta: Koria
|
Tänään en huomannut jousitusmukavuudessa huomauttamista. Korkeus sen sijaan muuttui oudosti. Aamulla etupää ensin matala, mutta työpaikan pihaan parkeeratessa huomattavan ylhäällä. Pudotin vivulla hieman alemmaksi. Kotipihalla taas normaalin näköinen. Onkohan etu-korkeussäädin täynnä harmaata möhnää, kun käyttäytyy noin epäjohdonmukaisesti... Pitkä päivä töissä, lisätutkiminen jää muöhemmäksi.
|
|
|
|
 |
|
|