Jos sulla on kamerassa sijaintitiedon tallennus käytössä, niin Googlen Kuvat -sovellus osaa ainakin jonkinlaisella tarkkuudella lajitella niitä kuvauspaikan mukaan. Ja on siinä jonkinlainen tekoäly erottelemassa kuvattuja asioita, mutta sen varaan ei oikein osaa laskea.

Tietty kuvat silti ovat edelleen fyysisesti samassa kansiossa, mutta itselle tuo tarkkuus on riittänyt, ja sama toiminto on käytettävissä pilvipalvelun ansiosta myös kotikoneella. Tosin muistan yleensä sen verran tarkkaan milloin olen jotain tiettyä kuvannut, että etsin vain päivämäärän perusteella kuvat.