Tänä aamuna nukuin melko pitkään, ja herätessäni muistin viimeisen uneni poikkeuksellisen hyvin. Ihminenhän nukkuessaan suurimman osan yöstä näkee unia, vaikka niitä ei läheskään aina muista jälkeenpäin. Unien suurin merkitys taitaa olla mielen järjestelyä. Unien taustalta löytyvät itse nähdyt, kuullut ja koetut asiat, omat toiveet ja pelot, ilot ja surut. Näitä kun unessa lokeroi paikoilleen, niin pysyy tolkuissaan. Unet lienvät siis päänsisäistä terapiaa. Ne unet, joita minä muistan, tuntuvat ensialkuun, heti heräämisen jälkeen, pitkiltä. Sitten kun niitä muistelee ja kertoo toiselle, huomaa, että lopultakin se viimeisin uni, jonka muistaa, onkin ollut ehkä vain sekuntien mittainen.
Tässäpä uneni (mahdollisten taustojen kera):
Lähdin kotoa viereiselle ABC:lle kenties lottoa viemään. Yleensä kävelen, mutta unessa kuljin potkulaudalla. Alamäessä vauhti kiihtyi, ja potkulauta vaihtui muovilaatikoiden rulla-alustaksi (niitä näen päivittäin työssä). Kuljin siis hurjaa vauhtia istuen tuollaisella rullalaudalla, ja ehdin jo vähän pelätä, että saanko sen pysähtymään ennen risteystä (tuossa kohtaa eilisaamuna auton ABS nykytteli ensimmäistä kertaa tänä vuonna). Mietin myös, että loukkaanko polveni, jos kaadun jaloilla vauhtia hillitessäni. Kengät savuten vauhti pysähtyi, enkä edes törmännyt kahteen kävelijään, joiden henkilöllisyys ei paljastunut. ABC:n piha vaihtui järvenrannaksi, jonkinlainen aallonmurtaja tai luonnon muovaama niemi. (maisema oli jotain Punkaharjun ja Saan-järven kansanopiston saunarannan niemen tapaista. Saanjärvellä olin 50 vuotta sitten rippileirillä). Suunta oli selvästi länteen. Tuolla matalalla harjanteella kulki hyvin pieni hiekkatie. Tuolle tielle rullalautani pysähtyi, ja nousin hyvilläni jaloittelemaan, kun ei käynyt kuinkaan. Joitakin ihmisiä oli paikalla, mutta kukaan ei kummastellut ajoneuvoani. Rullalautani viereen ilmestyi varsin kaunis, ehkä ikäiseni nainen (???). Kumarruin hänen vierestään ottamaan rullalautani, samalla sanoen: Anteeksi, en tahdo häiritä, otan vaan lautani. Hän nyökkäsi sanomatta mitään. Jatkoin kävellen laiturille odottamaan venekuljetusta (Lemmenjoen vuoroveneet tai Orilammelta Repoveden kansallispuistoon kulkeva moottorivene). Se mihin olin veneellä menossa, ei selvinnyt. Moottorivenettä ei ollut eikä tullut, jatkoin matkaa soutuveneellä. Vene vaihtui XM:llä ajoon pitkin järven rantaa. Maisema oli nyt enemmän pohjoinen (vähän kuin Kianta-järvi Ämmänsaaresta pohjoiseen, tai jotkut järvet Inarin ja Utsjoen välillä) Tie oli nyt hyväkuntoinen, kumpuileva. Nyt suunta selvästi itään. Katselin järveä ja näin taas laiturin, joka oli pieni ja vanha. Hidastin vauhdin, ja olin jo kääntymässä sille, kun huomasin seuraavan matalan kumpareen jälkeen paljon paremman laiturin. Jatkoin siis sinne, koska laiturilla oli ilmoitustaulukin, josta näki milloin vene lähtee.(samanlainen vaikkapa Savonlinnan satamassa). En vaan vieläkään tiennyt, minne olin menossa, ja tuleeko moottorivene vai purjevene (kävin alkutalvesta katsomassa kaverini telakoitua purjevenettä). Veneen tuloon oli vielä tunti aikaa, lähdin ajamaan eteenpäin vain maisemiin tutustuakseni. Hetken päästä oli vasemmalla puolellani avoin pitkä linja, kuin junanrata, joka jatkuu tien alta tunneliin ja järven alle. Mietin epäröiden, mahtaako tuosta oikeasti päästä minnekään? (olin eilen katsellut vanhaa Tiede-lehteä, jossa oli kuva Siperiassa metaanipurkauksen aiheuttamasta kraaterista, toisena eurotunneli Dover-Calais (tai sinnepäin) ja brexit). Tie jatkui metsäisempään maastoon ja kääntyi jyrkästi vasempaan, hetken päästä jyrkkä oikea, ja rakennuksen läpi (kuin porttikongi Helsingissä, tai Brandenburgin portti Berliinissä, tai Tsar-kauppakeskuksessa Vaalimaalla). Ajoin varovasti läpi ja lisäsin hiukan nopeutta, kun yhtäkkiä huomasin, että nyt on aivan väärä suunta. Aloin kääntämään autoa kapealla tiellä. Tuo porttikongi näkyi vielä, ja huomasin kauhukseni olevani Venäjän puolella. Eikä minulla ollut viisumiakaan. (Virolahdella työssä ollessa työkaveri täytti viisumihakemusta tankkauskäyntiä varten). Kun ajoin takaisin porttia kohti, naispuolinen venäläinen rajavalvoja oli paikalla.(brexit uutisissa?) Yritin selittää englanniksi, että tulin ihan vahingossa, en huomannut jyrkän käännöksen kohdalla rajalinjaa. Hän vastasi hymyillen, että ei mitään hätää, senkuin palaat takaisin. Suomeksi, venäläisittäin korostaen. (kuin Galina, tuttuni)
Sitten heräsin. Ja yritin parhaani mukaan painaa mieleen kaikki yksityiskohdat ja nyanssit. Kaikk tämä kesti unena todennäköisesti n. 10 sekuntia.
Yritin muistella muita unia, mutta tämä oli ainakin viime yöltä ainoa, joka jäi mieleen. Usein minulla käy niinkin, että herätessäni ihmettelen: Olipa taas todentuntuinen uni. Ja viisi minuutia myöhemmit olen totaalisesti unohtanut, mikä oli se niin todentuntuinen uni.
Sivumennen, työtapaturmastani, jossa hengenlähtö oli todella lähellä, ja josta kirjoitin patonkiinkin, on nyt kulunut 4 vuotta. Ehkä siitä kertominen oli todellakin terapeuttista. En muista kertaakaan nähneeni siitä jälkeenpäin painajaisunia. En kertaakaan.
Piilota foorumit
