Kännykän käyttöä on tullut seurattua väkisinkin, kun liikkuu maailmalla. En tiedä, onko joka maassa sama juttu kuin Suomessa.

Täällä varsinkin lapset ja nuoret ovat puhelimen palvelijoita. Liikenteessä mennään miten sattuu, kun luuri on ykkösjuttu. Samoin lastenrattaita työntävät henkilöt, koiria ulkoiluttavat, auton ratissa puhelinta räpläävät ovat jokapäiväinen näky, kun puhelimen tuijottaminen on tärkeintä.

Eilen kylpylässäkin tuli tämä sama esille. Nuori pariskunta tuli altaan reunalle. Ja kuinkas olikaan, sinne ei tultu rentoutumaan, vaan näpyttelemään puhelinta. Se vielä olisi puuttunut että olisivat tulleet uimaan puhelimensa kanssa.

En tästä nyt mieltäni ole pahoittanut, kunhan taas ihmettelen...

Eilen katselin kauempaa aasialaisen näköistä nuorta naista joka seisoi totaalisen keskittyneesti tuijottaen puhelinta jota piti kasvojen edessä lähellä kahdella kädellä. Tuskin oli vaipunut transsiin, mutta ympäristöoli saan huomioiminen oli täysin nolla ja siihen paikka oli valittu huonosti - risteyksen kulmassa (tai kulma pyöristetty jouheaksi pyörätienkin osalta) ihan keskellä pyörätietä. Sen hetken kun vilkaisin, niin kolme fillaroitsijaa osui aika samaan aikaan erisuunnista ja kiemurteli kiertäessään tyttöä ja jalkakäytävän kohdallakin ruuhkaa. Suomalaisittain pyöräilijät eivät huutaneet tai kilistäneet kelloa - enkä minäkään mennyt taluttamaan tyttöä pois toisten tieltä, ei ainakaan kohottanut katsetta kännykästä kun fillari meni nenän edestä.

Mutta ehkä tuo on kännykkään keskittymisen sijaan oli osittain samaa kuin ne joiden takia täytyy olla ohjeita "älä pysähdy liukuportaiden päähän" (ihmettelemään mihin suuntaan tästä lähtis ja mitäs täältä kaupasta löytyykään). Oma arvaus oli että oli saapunut kadunkulmaan ja todennut että kartta varmaan auttaa, mutta sen sijaan että olisi ensin astunut kolme askelta jalkakäytävän reunaan, oli pysähtynyt heti kun ajatus suunnan tarkistuksesta juolahti mieleen.