|
Kirjoittaja |
Viesti |
eskere
|
Viestin otsikko: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 17.03.2010 21:45 |
Viestit: 2201 Paikkakunta: Laukaa
|
Antakaa tulkintanne kuvan kolhuista. Ne ovat tulleet perheen kakkosautoon (megane) muutaman päivän sisällä Huomasin naarmut ja painaumat tänä aamuna, ja pyysin nuorimmaiselta neidiltä selitystä niiden syntyyn koska hän on autolla ajellut kuin omallaan viimeiset 4 viikkoa. Hänkin oli aivan äimän käkenä kolhuista ja sanoi että hänellä ei ole osuutta niiden syntymään. Kävimme poliisin luona tekemässä ilmoituksen ilkivallasta, ja perjantaiksi sain ajan vakuutusyhtiön tarkastajalle auton vaurioiden arvioimiseen. Uskon nuorimmaisen neidin kertomusta, koska hän on tunnustanut kaikki aikaisemmat pikkuosumat, ja kun hän poliisillekin vakuutti ettei tiedä kolhujen alkuperää. Jos vakuutusyhtiö toteaa ne toisen ajoneuvon aiheuttamiksi, menee tietääkseni omavastuu ja bonuksien pudotus kaskosta. Jos taas kolhut ovat ilkivallan seurausta, ei minun bonukset kärsi kolhujen korjaamisesta. Nyt minua askarruttaa kuinka tuollaiset naarmut ja painumat ovat voineet syntyä Jos kuvat eivät ilmesty, voisko joku jelpata, kiitos.  Painumat ovat alhaalla helmassa ja naarmut ovessa. Naarmujen alla ei painumia.  Jokin on vetänyt edestakaisin auton oveen syvät naarmut  Pölyt ovipinnalta olivat osittain myös lähteneet ilman jälkiä. Jos auto olisi mennyt lumipenkkaan, olisi koko kylki puhdas pölystä.
Citroen Bx 19 Millesime -92 aut., Bx 19 TZI farm -92. Vw K70L -72 museorek., mopedi Crescent Topper -67 museorek., Yamaha 80 Ygs-1 -71 museorek.
|
|
|
|
 |
C4_robotti
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 17.03.2010 22:07 |
Viestit: 1999 Paikkakunta: JKL
|
Marketin pihassa joku siirrellyt ostoskärryletkaa ja sitten livennyt lapasesta ? Seurasin yhtenä päivänä kun pari mikamarkopetteriä siirsivät aivan tajuttoman pitkää kärryletkaa paikallisen marketin pihassa, ja voin sanoa, että ihan ei mennyt sinne mihin oli tarkoitus.
"Boss makes a dollar, I make a dime. That's why I poop on company time" (Karl Marx)
|
|
|
|
 |
2cvkimmo
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 17.03.2010 22:24 |
Viestit: 3465 Paikkakunta: Vallis Gratiae
|
...helmassa on kahdessa kohdassa painaumat? Autoa on siirretty trukilla ja piikkien päät ovat pyyhkäisseet kylkeä tulo- tai lähtövaiheessa...?
2CV AZU '61 » 2CV6 '71 » Acadiane Mixta '81 Jousitus on täysin erillinen ja ainutlaatuisen pehmeä, tehden ajon yhtä miellyttäväksi kuin missä tahansa loistoluokan autossa. (2CV-esite,1956)
|
|
|
|
 |
Jouko
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 17.03.2010 22:25 |
|
Ostoskärry hyvinkin mahdollinen aiheuttaja.
|
|
|
|
 |
black_van
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 00:45 |
Viestit: 3152 Paikkakunta: Nummela
|
vaatii melkoista voimaa saada tuollaiset jäljet helmaan. kaksi mahdollisuutta,itse aiheutettu tai joku muu todella ronskisti
Black Van BX 1.9D -90 Megane 1.9dci -10
|
|
|
|
 |
kulkuri
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttaj Lähetetty: 18.03.2010 00:48 |
Viestit: 298
|
Tälle talvelle tyypillinen kuntoiluväline lumikola kenties
ID 1,9 -62, HY 1,9B -69, CX-2000 -78, AK 400 -75, 2xBX 16v -88 ja 16TRS -88, XM V6 24V -99, B11 -54, C5 2.0 -05, Ami 8 Break -74, 2cv -55 (työn alla), Dyane -73 , 2cv6 -76, Gs Break -77, ID 1,9 -65, Ami6 -62, Cx 2.0 - 86, Visa Gti -85, XM TD Break -92.
|
|
|
|
 |
miki
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttaj Lähetetty: 18.03.2010 01:58 |
Viestit: 176 Paikkakunta: Helsinki / Käpylä
|
Minusta tuo näyttää tyypilliseltä penkkapusulta, ehkä kahteen eri otteeseen sattuneelta. Onko reitillä jotakin tiukkaa mutkaa jossa jäiset penkat ja ehkä vähän hiekotettuna? Ei sellaista välttämättä edes huomaa jos renkaiden alla muutenkin narskuu. Pitkittäiset naarmut ja noiden lommojen yhdistelmä ei oikein lumikolalla huomaamatta onnistu. Jos taas olisi aura-auton tekemä, luulisi että naarmujen kohdalla olisi myös painaumat. Täällä ruuhkasuomessa joskus hinausautot tekevät pieniä kolhuja siirrelessään kulkuneuvoja lumiauran alta pois, mutta ei tuo mielestäni oikein sellaiseenkaan sovi.
2CV AZU -64, 2CV4/6 -74, C4 -06, Royal Enfield Bullet
|
|
|
|
 |
piippumies
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 08:22 |
Viestit: 143
|
Jääpenkka pusulta vaikuttaa..
|
|
|
|
 |
viivari
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 09:35 |
Viestit: 51 Paikkakunta: Lappeenranta
|
Asianomaista kuskia syyttämättä ja omaan kokemukseen viitaten, aikoinaan omaan autoon tuli jokseenkin vastaavat jäljet lumipenkasta. Osuman, äänen ja vauhdin perusteella en uskonut tulleen mitään jälkeä mutta niin vaan meni helma sisään ja pienet naarmut.
|
|
|
|
 |
sahtivaari
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 10:25 |
Viestit: 941 Paikkakunta: vihti
|
Ylempiä naarmuja vastaavat oli meidän Jumpyssä ilkivaltaa, koska ei ollut painaumia eikä toisen auton maalipintaa. Näin totesi tarkastaja ja näin se oli myös tapahtunut. Naarmut oli lukon korkeudella. Olisko hullu monottaja saanut alemmat aikaan? 
|
|
|
|
 |
Putkimies22
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 10:34 |
Viestit: 3537 Paikkakunta: Espoo
|
Exän autossa oli vastaavat. Naarmut oli tehnyt oma lapsi, jäi kiinni itse teosta kivi kädessä. Piirteli nääs pölyyn.
Helmassa myös vastaava lommo eikä eksällä ollut minkäänlaista aavistusta mistä olivat tulleet. En muista oliko kesä vai talvi ja em eivät liittyneet toisiinsa, ts naarmut oli kesätapahtuma.
Penkkapusu vaikuttaa todenäköiseltä. Miettikää mikä vipuvoima siinä tulee helman kylkeen jos "väkisin" kääntää auton jäätynyttä penkkaa vasten!
Volvo V70 D4 -15 A Citroen Xantia Berline 1,8-16V -95 Citroen Xantia Berline 1,8-16V -97 (purkuun) Citroen Xantia Berline 1,8-16V -00 Peugeot 406 Coupe V6 Aut -99
|
|
|
|
 |
Savitaipale
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 14:28 |
Viestit: 193 Paikkakunta: 54800
|
No missäs kaikkialla sillä autolla on käyty? K-rauta, IKEA, lentokenttä...? Ostoskärryt ottais varmaan vähän ylempää kiinni, mutta entäs semmoiset "rautakauppakärryt" joissa vain alataso? Muutama laminaattipaketti päälle ja hiukan alkuvauhtia.
-06 Renault Grand Scenic 2.0t 190tkm -03 Jaguar XJ8 (X308) 3.2 Sport 200tkm -74 Dyane
|
|
|
|
 |
eskere
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 15:31 |
Viestit: 2201 Paikkakunta: Laukaa
|
Mielenkiintoisia ehdotuksia on tullut  Kiitos niistä! Ostoskärryteoria sopisi aika hyvin kuvaan, sillä tytär oli paikallisessa marketissa viime viikolla töissä useana päivänä, ja auto seisoi marketin parkkipaikalla kaiket päivät. Täytyy huomenna käydä mallaamassa ko. marketin kärryjen profiilia vaurioihin. Alimmassa kuvassa on nähtävissä ovissa olevassa liassa edestakaisia, n.1m mittaisia pyyhkäisyjälkiä, jotka eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet maalipintaan jälkiä. Samoin ovissa oleva naarmu on suunnilleen samanpituisen edestakaisen liikkeen aiheuttama, joten tämä ei tue osumaa esim auravalliin. Penkkapusu itsellenikin tuli ensiksi mieleen, mutta koska auton kyljessä on pölyt pääosin paikallaan, niin luulisi penkkakosketuksessa pölyjenkin lähteneen koko sivulta. Vielä otetaan ehdotuksia vastaan, olisi sitten huomenna vahinkotarkastajallekin heittää ajattelemisen aihetta. 
Citroen Bx 19 Millesime -92 aut., Bx 19 TZI farm -92. Vw K70L -72 museorek., mopedi Crescent Topper -67 museorek., Yamaha 80 Ygs-1 -71 museorek.
|
|
|
|
 |
Lexa
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 18.03.2010 15:46 |
Viestit: 323 Paikkakunta: Kalafornia
|
Veikkaus: auto sattunut olemaan lumihommia tekevän vehkeen työalueella. Eli kauhakoneella/vastaavalla vehkeellä on auton vierestä lumikasaa siirretty...ensin otettu läjä kauhaan ja sitten peruutettu. Kasassa ollut kivi/oksa/puu tms. on sitten raapinut nuo jäljet. Painautumat tullu kasan kovemmista kohdista. Missä tehty viimeksi lumihommia? Ps. Kannattaa lukea vakuutusehdot tarkkaan ennen syyn ilmaisemista 
EX - C6 2.7 HDI Exclusive vm.-07
|
|
|
|
 |
eskere
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 19.03.2010 21:18 |
Viestit: 2201 Paikkakunta: Laukaa
|
Omaan piikkiin menee korjaus Vahinkotarkastaja katsoi nopeasti auton syventymättä enempää vaurion syntymekanismiin. Hän viileästi vain totesi, että ei millään saa ilkivaltavakuusosioon vaurioita. Ei lähtenyt enempi arvelemaan vahingon syntyä, oliko syy kuljettajassa tai mahdollisessa vastapuolessa. Teki kylmän viileän laskelman ja summalla 427€ pitäis kylki olla taas kunnossa. Jos otan rahat käteen, niin saan 85% summasta miinus oma vastuu, eli n. 300€. Bonukset kokisivat 20% kolauksen, joka tekisi tarkastajan mukaan n. 500€ lisämaksun vakuutukseen kaikkinensa.  Kukahan kävis potkimassa kyljen kunnolla kurttuun Tämä on pahin mahdollinen sauma; itse joutuu maksamaan jonkun toisen töpeksemisen ja vakuutuksestakaan ei ole mitään hyötyä, vaikka sitä on maksanut vuosikymmeniä  Ps. marketin kärryt eivät sopineet vaurioiden aiheuttajaksi, oli sen verran eri kohdassa mahdolliset osumajäljet.
Citroen Bx 19 Millesime -92 aut., Bx 19 TZI farm -92. Vw K70L -72 museorek., mopedi Crescent Topper -67 museorek., Yamaha 80 Ygs-1 -71 museorek.
|
|
|
|
 |
ealab
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 19.03.2010 21:36 |
Viestit: 4467 Paikkakunta: Paimio
|
Aivan sama juttu suorissa parkkipaikkakolhuissa, silloin kun syyllinen lipeää. Ja kuten vakuutusyhtiössä vastattiin: olisi edes ollut ilkivaltavakuutus! Ja mitä siitä kertoo vakuutusehdot! Hyvä lähivak. konttori, plussat sinne!.
|
|
|
|
 |
Jouko
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 19.03.2010 21:41 |
|
Pasta juttu tuollainen. Mutta niin se vaan tahtoo olla, että syytön osapuoli yleensä kärsii.
|
|
|
|
 |
r_a_n_u
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 19.03.2010 21:48 |
Viestit: 2699
|
Vaikka ne harmilloisia ovatkin, niin eikös tuollaisten pienten naarmujen ja lommojen kanssa voi elää?
Tavallinen terve järki ei ole erityisen tavallista.
|
|
|
|
 |
Esa66
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttaj Lähetetty: 19.03.2010 21:57 |
Viestit: 2155 Paikkakunta: Kerava
|
Penkkapusu oksien kera. Ajettu ensin kiinni ja peruutettu pois. Näitä näkee usein, varsinkin takseissa 
|
|
|
|
 |
Ilmari
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 19.03.2010 22:20 |
Viestit: 133
|
Lexan kanssa samaa mieltä. Auto jäänyt aurauskauhan työalueelle paakkuuntunella parkkialueella tai kadun vieressä. Kauhalla painettu paakut helman kylkeen ja sitten vielä peruutettu jääkimpale kylkeä raapien. Kovin tavanomaista toimintaa tänä talvena pääkaupunkiseudun kaduilla!
|
|
|
|
 |
eskere
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 19.03.2010 22:27 |
Viestit: 2201 Paikkakunta: Laukaa
|
Ranu: Lainaa: Vaikka ne harmilloisia ovatkin, niin eikös tuollaisten pienten naarmujen ja lommojen kanssa voi elää? kyllä noiden jälkien kanssa voi elää, mutta kun olen ajatellut luopua Meganesta ja vaihtaa sen halvempaan citroeniin, esim xantia, niin eivät nuo jäljet toimi myynninedistäjänäkään http://www.nettiauto.com/renault/megane/3043298tuo ilmoitus on kerinnyt jo vanhentua, mutta olisin sen juuri uusinut kun täällä kotomaassa taas olen. Nyt täytyy harkita korjausta tai hinnan alennusta 
Citroen Bx 19 Millesime -92 aut., Bx 19 TZI farm -92. Vw K70L -72 museorek., mopedi Crescent Topper -67 museorek., Yamaha 80 Ygs-1 -71 museorek.
|
|
|
|
 |
kaseva
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttaj Lähetetty: 19.03.2010 22:29 |
Viestit: 1878
|
r_a_n_u kirjoitti: Vaikka ne harmilloisia ovatkin, niin eikös tuollaisten pienten naarmujen ja lommojen kanssa voi elää? Eihän nuo henkeä vie, mutta... Kun kyseessä on kuitenkin pikaisen tutkimuksen mukaan 5000-10000 euron arvoinen auto, niin lommo kasvaa syvyyttään suuremmaksi, kakkosauto tai ei. Jos törmäilisi BX:ään niin, että korjausarvio olisi 5%-10% auton arvosta niin millainen pusu silloin olisi kyseessä? Vilkku, takapuskuri, joku muu mikä? Jos taas törmäilisi BX:ään niin, että korjausarvio olisi 250€-500€ niin millainen pusu silloin olisi kyseessä? Naapuri kolmion takaa kylkeen 40 km/h? Kumpi autoista menettää suhteessa enemmän (jälleenmyynti)arvostaan 5%-10% "arvoisissa" naarmuissa ja lommoissa?
__________________________________________________________________ G11 730d xDrive -16 | V60 D3 Inscription -19 | 96 V4 1980 | Goldwing 1200 Interstate 1986
|
|
|
|
 |
peltipolvi
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttajasta Lähetetty: 06.04.2010 22:00 |
Viestit: 683 Paikkakunta: KUOPIO
|
Tämmöiset jäljet syntyi tänään erään kauppaliikkeen pihalla. Kymmenisen minuuttia ehdin olla asioilla, sillä aikaa oli joku pussannut. Nimetön ihailija, tietty. Arvaa harmittiko. 
Liitteet: |

DSC00319.JPG [ 33.33 KiB | Katsottu 13334 kertaa ]
|
Volvot V70/V50 exät: Xantia, Xsara, Xsara Picasso, C4, C5
|
|
|
|
 |
Esa66
|
Viestin otsikko: Re: Lommot II-auton kyljessä, ehdotuksia aiheuttaj Lähetetty: 06.04.2010 22:17 |
Viestit: 2155 Paikkakunta: Kerava
|
Sieltä lienee löytynee valvontakameran kuvaa? Eli sitä kautta etiäpäin, lienee polliisin kautta? Kun ajankohtakin on noin hyvin selvillä, pitäs olla nopea homma selvittää. Tai vartiointiliike jne
|
|
|
|
 |
|
|