C5 1,6 Hdi 2006 Break
Pitkähkö stoori, jaksakaa lukea –ehkä joillekin voi olla hyödyksi, kunhan mysteeri ratkeaa…
1,5 vuoden ja 55tkm ajonautinto on saamassa vakavan rypyn rakkauteen.
Tammikuun alkupuolella alkoi satunnainen temppuilu –perä maassa, ihan kuin lakon merkiksi.
Ensin perä laski hitaasti (yön yli = 12h) sitten rivakammin jo muutamassa tunnissa aivan pohjaan saakka. Toki tankin täyttöastekin varmaan vaikutti laskunopeuteen.
Korkeudensäätö tottelee nätisti, sekä käsijarrun vierestä että takakontista.
Lexia on käytössä ja jumppasin sillä autoa etu- ja peräpäästä erikseen ja kävin läpi virheilmoitukset.
Ei ollut mitään korkeudensäätöön /jousitukseen viittaavaa vikailmoitusta, ei ollut tullut auton omaankaan näyttöön koskaan jousituksen vikailmoituksia.
Ensimmäiseksi avuksi irrotin takakorkeudensäätimen, putsasin pintapuolin, voitelin kevyesti ja vaihdoin samalla uuden tangon (joka yhdistää säätimen ja vakaajan).
Tuntui ehkä jopa auttavan muutaman päivän kunnes perä oli taas pohjassa.
Seuraava korjauksen kohde oli sitten takajousivarsien (uudet) ja takajousipallojen (uudet comfort) vaihto merkkiliikkeessä. Molemmissa oli hiukan ohivuotoa. Takajousivarret on merkkiliikkeessä ihmeen edulliset eikä asennuskaan ollut kallis –taisi olla yhteensä töineen 350€ luokkaa (kuitit kotona mapissa..). Jousipallot ostin Tikkurilan Autoartikkelista koska olivat huomattavasti edullisemmat siellä.
Tuntui taas auttavan noin viikon verran. Taas auton perä ja kuskin mieli maassa.
Viikon pähkäilyn jälkeen vein auton takaisin merkkiliikkeeseen missä tutkivat takajousivarret takuuvian varalta. Samalla paineistivat järjestelmän vuotojen varalta joita ei todettu. Lopputuloksena epäilivät hydraulipumpun paluupuolen venttiilissä ohivuotoa (auki jumittumista). 2000€ koko pumppuosa.
Kiitos mutta ei kiitos.
Sitrosella oli sattumoisin toimivaksi todetusta autosta purettu hydraulipumpun periferiat pois ja jäljellä vain se venttiilimöhkö ilman aivoja ja sähköpumppua. Hintakin vain 20:s osa uuden osakokonaisuuden hinnasta.
Tähän väliin maininta etten epäile hetkeäkään heidän myyneen toimimatonta osaa. Tukkeuma tuossa osassa on eri korjaamoille tekemäni haastattelukierroksen perustella ultraharvinainen. Ennemmin antautuu sähköpumppu tai säiliö…
Sain vielä kokeeksi käytetyn mutta toimivaksi todetun takakorkeudensäätimen Autoartikkelista. Tilanne ei muuttunut, perä vaan laski.
Viime lauantaina 7.3. sitten jumpattiin kaverin hallilla autosta hydraulipumppu irti (Lexialla paineet pois ensin) ja uutta käytettyä tilalle. Samalla putsasin sähkömoottorin joka oli juuri niin hiili- ja LDS muhjussa kuin oletinkin. Takaisin autoon meni siis käyttety venttiilimöhkö vanha putsattu s-moottori, vahat aivot ja päälle vanha säiliö. Purku- ja kasausvaiheessa noudatettiin melko tarkkaa siisteyttä ettei mihinkään pääsisi hiekkaa tms. LDS nestettä meni 2,5 litraa kun järjestelmä täytettiin uudelleen ja (pienen jännitysmomentin jälkeen) koko kinneri nousi takaisin ajo-asentoon.
Huomio kiinnittyi vanhan venttiilimöhkön osalta sen akselin liikerataan. Käytetyn osan kohdalla akselia (jota siis sähkömoottori pyörittää) pystyi pyörittämään sormivoimalla kun taas auton alkuperäinen oli niin jäykkä että apuun oli otettava putkipihdit!! Pieni ihme että ylipäänsä toimi?!
Sunnuntaina auto oli aamulla normaalisti oikeassa asennossa. Kunnes… Kunnes kävin tankkaamassa iltapäivällä tankin täyteen. Sen jälkeen perä vajosi taas pohjaan silmissä.
Mérde! Mais vraiment, ça m'énerve!
Aamulla työpaikalle saavuttuani jäin vielä miettimään jousituksen käytöstä.
Toissailtana illalla ja eilen aamupäivällä kun kaikki oli vielä hyvin, auton perä ei noussut kun avasin keskuslukon ja sitten oven. Ei mitään surinaa ei mitään liikettä. Tavallisestihan se nousee edes muutaman sentin. Päättelin että tulipahan kuntoon..
Tänä aamuna sitten laitoin auton parkkiin ja ovet lukkoon. Perä laski HETI 30mm. Keskuslukko auki –ei mitään. Ovi auki –ei mitään. Heivasin 70kg elopainoani penkille –johan nousi perä ajokorkeuteen. Tämän sai toistettua ainakin kolme kertaa. Ovet kiinni, lukkoon, auki jne.
Laskin auton alimpaan asentoon ja otin akun irti koko työpäiväksi, ehkä tapahtuu ihme. Ehkä ei. Kohtahan sen näkee…
Kaksi kohdetta jäi nyt mietityttämään:
a) Voiko vika ollakin hydraulipumpun aivoissa / ohjelmoinnissa? Kuinkahan saisi nollattua tehdasasetukset tai ajettua oikeat parametrit (Veholla tietty…).
b) taidan vaihtaa takakorkeuden säätimen uuteen SITTENKIN kaiken varalta, vaikka epäilyttää että voiko kaksi käytettyä olla sittenkin rikki…
Ajossa mikään ei viittaa ongelmaan. Pehmeää ja täysin normaalia menoa.
Auttakaa! Nettiautoa tulee selailtua epätoivon ajamana –vaikka tässä autossa ei ole mitään muuta vikaa eikä olisi syytä vaihtaa –käytettyhän on aina käytetty. Mutta kyllä nyt jo jurppii melko lailla.