Eilisessä Keskisuomalaisessa oli juttu uudesta kevytsingosta. Kirjoittivat että läpäisee 450 mm panssariterästä. Tarkoittaako siis sitä että menee k.o vahvuisen "levyn" läpi? Tuntuu vaan hurjalta ajatukselta

Kaikille tutulle kessille, 66 KES 88, ilmoitetaan läpäisykyvyksi 300 mm. Siitä voi vertailla - ja vertailulukuinahan nuo toimivatkin paremmin, kuin ihan täyttä todellista tilannetta kuvaavina. Nimittäin nuo läpäisythän ovat käsittääkseni homogeeniselle panssariteräkselle ja vaunun panssarointihan voi olla jotain ihan muuta. Jos otetaan esimerkiksi vaikka hyvin kevyesti panssaroitu kuljetusvaunu XA-180, ei siinä muistaakseni ole panssaroinnin paksuus kuin 6-12 mm (varmistakaas joku - hyvin on unohtunut, vaikka ei ole vaunukurssista aikaa kuin 16 vuotta). Esimerkiksi kyljet eivät kuitenkaan ole pystysuorat, joten se heikentää heti läpäisyä. Lisäpanssarointina ovat myös kyljissä olevat löpötankit (kyllä, ne ovat lisäpanssarointiakin). Kohtisuoralla osumallahan XA-180:n peruspanssaroinnista pääsee varmaankin läpi melko hennoillakin aseilla, mutta jos yrittää vinosti tankin kohdalta, voi olla hankalampaa.

Panssarointi voi olla vähän harhaanjohtava termi, esim. Pasin monokokki vain on valmistettu lujasta Armox-teräslevystä jonka paksuus on valittu siten että käsiaseiden luodit ja tiettyjen kranattien sirpaleet eivät tule läpi. Ei siis ole mitään perusmallin koria jota olisi jotenkin vahvistettu kuten esim. VPAM-luokitelluissa limusiineissa. Lienee melko tuhoon tuomittu yritys valmistaa silkasta raudasta niin paksuja rakenteita että mikään ontelokranaatti ei läpäise ja laite silti liikkuu omin voimin edes kohtuullisesti. Siksi tuota useiden satojen millien läpäisyä ei päästäne testaamaan kuin jossain laboratoriossa, sotavehkeissä on kerrostetut ja monista eri materiaaleista koostuvat rakenteet joilla koetetaan torpata onteloammuksen energia fiksummin.

Tyhjä tila panssarilevyjen välissä heikentää suihkun tehoa, mutta pitäisi mennä helposti läpi useimpien kevyiden vaunujen kyljestä ja miksei raskaidenkin, jos ei osu reaktiivielementtiin tai räjähdä ennen aikojaan sivulevyssä.

Olen ampunut Apilaksella ja toivon, ettei kenenkään tarvi käyttää sellaista ns. tositoimissa. Oli speksit mitä tahansa niin kaameita laitteita nämä, kun ajattelee myös mitä tulee nykyään automaattisesti perään, vaikka vaunun miehistö heittäisi veivinsä osumasta...

Sekin on jo korvattu uudella, ammu-ja-unohda tyyppisellä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/NLAW-l%C3 ... juntaohjus

Speksien mukaan paljon huonomman läpäisykyvyn vehje kuin Apilas, mutta se lentääkin yli ja laukaisee yläpuolelta ohuen katon läpi. Venäläisethän hylkäsi yhden panssarivaunusukupolven, osasyynä kai kun Tsetseniassa niitä tuhottiin ampumalla kerrostaloista ylhäältä moottoritilan kautta ja usein pohahti ammusvarasto ja tykkitorni popsahti sen voimasta irti. Mutta vanhempia T-72 tuhoutui myös kymmenittäin, syynä myös huonosti koulutetut joukot ja suunnitelman puute. Mitenköhän käy niiden uuden Armatan kanssa, se on osoittautunut vähän liian kalliiksi ja viivästynyt, mutta kilpavarustelua se on noissakin ja uudet reaktiiviset panssaritkin on saatu läpäistyä vanhalla singolla, 50-luvulla kehitetyllä venäläinen RPG-7:lla, jossa on tuplaontelogranaatti, jos linkitetty kuva toimii, niin numero 5, tuolta: https://www.armyrecognition.com/russia_ ... ption.html


Mutta oli mikä tahansa sinko, niin ei panssarintorjuja sodassa liene turvallisin tehtävä. Muistelen itsekin armeija-ajoista että siellä kerrottiin panssaritorjujan keskimääräinen eliniän odote taistelussa aseen laukaisun jälkeen, muistaakseni minuuteista silloin aikoinaan puhuttiin? Mutta toisaalta noilla vanhoilla venäläisillä singoilla tuhottiin myös helikoptereita ilmasta, vaikkei se siihen ole suunniteltu, eikä oikein sovellukaan, mutta kun niitä oli paljon käytössä.

Kun nyt tähän off topiciin päästiin, niin onko muilla kokemuksia raskaasta singosta 95 S 58 (-tai 59?). Ilmeisesti ainakaan varusmiehiä ei sille enää kouluteta, kuinkahan kauan koulutettiin? V.-90 loppuvuodesta varusmiehinä sillä vielä ammuttiin täysitehoisia valojuovaisia betonipäälatauksia (ei ontelokranaattia). Vieläpä pimeässä uudenkarhealla valonvahvistintähtäimellä. Oli ainakin tällaiselle tottumattomalle olevinaan aika raju ase, vaikka apilaksen antama tälli ampujalle taisi olla vielä kovempi, rsskossa oli lähinnä kova se paineaalto. Yllättävän tarkka kauaskin, ohilaukauksia ei tullut paljoakaan edes pimeässä. Ihmeteltiin että miten tämmöisiin umpirautaisiin jo silloin vanhoilta sohloilta tuntuneisiin mörköihin liiteltiin silloin ilmeisesti huiman kalliita valonvahvistajia. Kävi kanssa mielessä että kun ei tarvitsisi tositoimiin joutua näitten kanssa.

2004 ainakin Musteja oli. Tuo NLAW kai korvasi apilaksen lisäksi myös mustin...

Minut on koulutettu 01-02 raskassinkoryhmänjohtajaksi. Aikalailla viimeisiä taidettiin olla.

Omaksi suosikiksi on jäänyt viikko- ohjelman mukainen harjoitus ”raskaan singon kuljettaminen vaikeissa maasto-olosuhteissa”

Meillä ei sinkoiltu raskaasti, mutta elettiin kertakäyttökulttuuria ja juostiin APILAS mukana syksyllä '04. AUK:in taisteluleirillä satuinkin PST-ryhmään. Siinähän meinasi ihan lämmin tulla, kun alle 60 kg kaverille lyötiin tst-varustuksen lisäksi neljä tellua ja pari kessiä mukaan ja lähdettiin juoksemaan.

Meiltä Suomen kuninkaallisten merivoimien moottorialiupseereilta tuo olisi käynyt omalla tyylillä: Musti moottoroidun ajoneuvon kyytiin ja ajoneuvolla sinne vaikeaan maastoon!

Panssarivaunujen luultiin olevan out ja taisteluhelikoptereiden korvaavan ne.

Hollantikin myi meille edukkaasti turhat vaununsa.

Sotilaallisesti katsottuna panssarivaunu on kallis ja raskas ase, jonka tuhoaminen onnistuu kevyellä ja halvalla aseella.

Tilanne on kuitenkin toinen, kun laitetaan sotilaat hyökkäämään siviilien (tai huonosti varustautuneen resupekka-armeijan) päälle. Siihen touhuun panssarivaunu on järkyttävän tehokas laite. Niin tehokas, että monessa maassa riittää, että vaunut ovat olemassa; niitä ei tarvitse edes kaduille ajaa.

Kai tuo panssarivaunun huonuus oli erityisesti kaupunkisodassa sissejä vastaan, Venäjäkin vetäytyi Grosnystä ensimmäisessä Tsetsenian sodassa kun panssarivaunuja tuhoutui sadoittain ja turvautui sen jälkeen tykistöön ja pommituksiin, mutta yhtenä syynä oli ettei panssarivaunujen sotastrategioita oltu suunniteltu kaupunkisissisotaa vastaan.