Katsastus lähestyy tammikuun alkupaivinä ja c5 keksii uusia vikoja koko ajan
Jokin aika sitten vaihdoin takatukivarsien laakerit, jarrupalat eteen. Pissapojan moottori, jonka vuosi sitten vaihdoin, teki lakon. Moottorin irroittamalla ja sitä räpläämällä se rupesi taas antamaan vettä etulasille, mutta ei takalasille. Sitten tuli antipollution fault, joka välillä aina sammui, mutta syttyi taas uudelleen.
Tänään käytin c5:sta Jyväskylästä länteen olevalla merkkikorjaamolla, jossa luettiin vikakoodit. Antipollen aiheutti vika egr-venttiilissä, tarkemmin alipaineletkussa, joka ohjaa egr:n toimintaa. Letku oli yksinkertaisesti murtunut ja vuoti ilmaa, jolloin egr ei toiminut. Halpa vika, vain pätkä kumiletkua.
Käsijarrun vaijerit olivat jumissa, se olikin tiedossa, ja asentaja vaihtoi uudet vaijerit. Etutukivarren puslasta löytyi väljää, ja siihenkin löytyi apu verstaalta uuden puslan myötä. Pari parkkipolttimoa oli myös pimeänä.
Korjauksen jälkeen ajelin tyytyväisenä kotia kohti. Käytin autoa vielä pesussa, koska pakkasta on taas luvassa. Mutta pesuhallista lähtiessä syttyi punainen STOP-valo ja jarrun punainen valo
Jarrut toimivat normaalista ja tarkistin jarrunesteen määrän. Sitä oli tarpeeksi, ajoin kotiin punaisten palaessa. Taas saa alkaa selvittämään, mikä TUON vian aiheutti

Liittyykö se mitenkään kosteuteen pesuhallissa jossa oli myös alustapesu, vai onko jotain taas hajalla. Ja katsastuksen takaraja lähestyy......
Auton mittarissa tuli juuri 300tkm täyteen. Ostaessani auton oli mittarissa 260tkm, ja tuo 40tkm sujui ongelmitta.
Onkohan sillä nyt 300tuhannen kriisi
